nb_u48 p-piller

E-pilleri komistaa miehen

Uuden tutkimuksen mukaan naiset eivät vaadi suuria miehen ulkonäöltä, kun he käyttävät hormonaalista ehkäisyä. Kun naiset sitten lopettavat pillerien popsimisen, syntyy ongelmia.

torstai 27. marraskuuta 2014 teksti Carsten Nymann

Lukemattomat tutkimukset ovat osoittaneet, että naisen kumppaninvalintaa ohjaavat osittain hormonit, jotka saavat aikaan kuukautiskierron ja ovulaation eli munasolun irtoamisen.

Nyt uusi raportti yhdistää ensimmäistä kertaa e-pillerien käytön ja kumppaninvalinnan – se myös kertoo, mitä tapahtuu, kun nainen lakkaa syömästä pillereitä.

Hedelmällinen nainen himoitsee lihaksia

Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistun raportin mukaan e-pillereitä käyttävät naiset ovat taipuvaisempia hakeutumaan yhteen vain vähän puoleensavetävien miesten kanssa.

Erään teorian mukaan tämä johtuu siitä, että ovuloivat naiset etsivät korostetun maskuliinisia miehiä jatkamaan sukua kanssaan, kun taas ei-ovuloivat (muun muassa e-pillereitä käyttävät) arvostavat kumppanissaan muita ominaisuuksia.

Katumus iskee

Uuden raportin tekijät tutkivat myös, kuinka onnellisia naiset olivat suhteessaan lopetettuaan e-pillereiden käytön.

Tutkimuksessa riippumaton paneeli arvioi ensin miesten puoleensavetävyyden, minkä jälkeen naisia haastateltiin.

Naiset, jotka olivat lopettaneet e-pillereiden käytön tavattuaan vain vähän puoleensavetäväksi arvioidun miehen, olivat suhteessaan vähemmän onnellisia kuin ne, jotka olivat valinneet komean kumppanin.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: