Saksalaistutkijat ovat nyt todistaneet, että eksynyt todellakin alkaa kiertää kehää niin kuin vanhastaan on oletettu.
Jan Souman ja Marc Ernst Tübingenissä toimivasta biologisen kybernetiikan Max Planck -instituutista ovat saaneet selville, että harhaillessaan ihminen ei yleensä huomaa kääntyvänsä ja kulkevansa ristiin rastiin, vaan hän luulee etenevänsä samaan suuntaan kuin ennenkin. Asia selvisi, kun satelliittilähettimellä varustettujen koehenkilöiden piti kulkea mahdollisimman suoraan saksalaisessa sekametsässä ja Tunisian aavikolla.
Tutkimus paljasti, että suunta pystytään pitämään parhaiten silloin, kun saadaan suunnistusapua auringolta tai kuulta. Jos kiinnekohtia ei pysty erottamaan tai niitä ei ole, kulku muuttuu kiertelyksi ja kaarteluksi.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.