Sanotaan, että ennen tärkeitä ratkaisuja kannattaa nukkua yön yli. Sama näyttää pätevän opiskeluun. Harvardin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tehdyn tutkimuksen mukaan tietojen ja taitojen omaksuminen tehostuu huomattavasti, jos opiskelun päälle nukkuu vähintään kuusi tuntia.
Tutkimuksessa harjoitettiin koehenkilöiden reaktiokykyä niin, että heidän piti painaa nappia, kun he havaitsivat tietokoneen näytöllä tietyn kuvan. Aluksi heidän reaktioaikansa oli noin 400 millisekuntia ja sitten 75 millisekuntia.
Kun koe toistettiin samana päivänä 3–12 tunnin kuluttua, tulokset eivät olleet parantuneet. Samoin niiden koehenkilöiden tulokset, jotka olivat nukkuneen alle kuusi tuntia yössä, olivat ennallaan. Sen sijaan ne, jotka olivat nukkuneet yli kuusi tuntia, paransivat heti tulostaan 62 millisekuntiin. Kaikkein parhaan tuloksen saivat yli kahdeksan tuntia nukkuneet. Yöunen pituus on ratkaisevaa, koska uuden asian muistiin jääminen edellyttää, että henkilö ehtii nukkumisen aikana kokea sekä rauhallisen ortounivaiheen että aktiivisen REM-univaiheen.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.