”Ei sitä tarvitse pelätä.” Näin varmasti moni on kuullut itseään rauhoiteltavan. Vanhemmat rauhoittelevat näin lapsia, jotka eivät haluaisi sammuttaa valoa pimeän pelon vuoksi. Aikuiset voivat kuulla saman, kun hätkähtävät hämähäkkiä tai yllättäen tielle osuvaa naapurin koiraa.
Erittäin monet pelkäävät kuitenkin yhtä tai toista asiaa. Tähän on koottu muutama tavallinen kammo.
Yleisimmän fobian tittelin haltijasta kiistellään. Hämähäkkikammo lienee hyvin lähellä kärkeä, ja se saattaa jopa olla yleisin. Jopa 50 prosenttia naisista ja 10 prosenttia miehistä kärsii jonkinasteisesta hämähäkkikammosta.
Korkean paikan kammo on yksi yleisimmistä tai jopa yleisin fobia. Se voi esiintyä monella tavalla: jotkut eivät kykene sen vuoksi menemään lähelle näkötornin tasanteen laitaa, joitakuita alkaa huimata jo tuolille noustessa.
Tätä fobiaa harva tuntee, vaikka se on tavallinen. Sen yleisyydestä ei ole tarkkaa käsitystä, mutta joidenkin tutkimusten mukaan siitä kärsii jossain määrin jopa kolmannes aikuisista.
Tästä fobiasta ihmiset pääsevät yleensä eroon iän myötä. Lapsilla se on yleinen, aikuisilla harvinainen.
Tällä pelolla on monia ilmenemismuotoja. Usein se voi ilmetä tarpeena siivota usein ainakin tiettyjä kodin tiloja tai pestä usein käsiä. Äärimmillään kyse voi olla niin voimakkaasta lian ja bakteereiden kammosta, jolloin suurin osa päivästä kuluu pakonomaiseen puhdistautumiseen ja siivoamiseen.
Tämä pelko on hyvin tunnettu mutta ei lainkaan niin yleinen kuin voisi luulla. Sen tunnettuus johtunee siitä, että siihen viitataan niin usein kirjallisuudessa ja elokuvissa.
Tämä kammo on tavallaan ahtaan paikan kammon vastakohta. Siihen liittyy usein julkisten paikkojen ja tilanteiden pelkääminen. Ääritapauksissa ihminen voi eristäytyä kotiinsa ja viettää siellä vuosikausia käymättä ulkona.
Tämä pelko on melko tuore, lentoliikenteen mukanaan tuoma ilmiö. Ääritapauksissa se voi merkitä myös junilla tai autoilla tehtävien pitkien matkojen karttamista. Joskus lentopelkoa voidaan lievittää rauhoittavilla lääkkeillä.
Pimeä sinänsä ei ole se, mitä pimeänpelosta kärsivä kammoaa. Pelko kohdistuu enemmänkin niihin todellisiin tai kuviteltuihin vaaroihin, joita pimeydessä piilee. Pimeänpelko on lapsilla hyvin yleinen, mutta se menee yleensä ohi iän myötä.
Nämä kolme kammoa ovat hyvin yleisiä. Niiden taustalla arvellaan olevan biologiset syyt. Varovaisuus näiden eläinten suhteen on luultavasti kasvattanut ihmisen eloonjäämistodennäköisyyttä.
Lähteet:
www.10-most-common-phobias.com
www.phobia-fear-release.com
en.wikipedia.com: Phobia
Nationalencyklopædien
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.