Pohjolan asukkaiden vaalean ihonvärin hyödyt

Tumman ihonvärin tarkoituksena on kaiketi suojata auringonsäteilyltä, mutta mitä hyötyä esimerkiksi pohjoismaalaisille on vaaleasta ihosta?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ihonvärin erilaisuuden uskotaan olevan seurausta ihmisen sopeutumisesta eri ilmasto-olosuhteisiin. Kun ihmissuvun esivanhemmat aikoinaan siirtyivät Afrikan sademetsistä savanneille 3–4 miljoonaa vuotta sitten, heidän karvoituksensa väheni ja ihon hikirauhasten määrä kasvoi, jotta elimistö pysyisi viileämpänä. Samalla ihoon kehittyi enemmän ihoa tummentavaa melaniinia, joka suojaa ultraviolettisäteilyltä ja sen aiheuttavilta vaurioilta, kuten ihosyövältä. Ultraviolettisäteilystä on kuitenkin myös hyötyä. Se vaikuttaa D-vitamiinin muodostumiseen ihossa. Elimistö tarvitsee D-vitamiinia voidakseen käyttää hyväksi ravinnon kalsiumia, joka on välttämätöntä mm. luustolle. Siksi on esitetty, että seuduilla, joilla auringonpaiste on epäsäännöllistä, talvet pitkiä ja D-vitamiinin saanti puutteellista, ihmisille on kehittynyt vaaleampi iho, jotta iho pystyisi maksimoimaan vähästä auringonsäteilystä saatavan hyödyn D-vitamiinin tuottamiselle. Aukottomasti tätä teoriaa ei ole voitu todistaa, mutta sitä tukee se, että pohjoisessa ihmiset ovat historiallisesti olleet vaaleampi-ihoisia kuin alueilla, joilla aurinko paistaa vuoden ympäri. Kun asiaa selvitettiin tutkimuksella, jossa vertailtiin 50 maan asukkaiden ihonväriä ja heidän kotiseutunsa UV-säteilyn määrää, todettiin selvä yhteys alhaisen UV-säteilyn määrän ja vaalean ihonvärin ja vastaavasti tumman ihon ja korkean UV-säteilymäärän välillä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: