Koruton kuvaus graffittien tekijöistä

Graffittien tekijöiden elämä on pahasti pielessä – ainakin australialaisen psykiatrin Graham Martinin mukaan. Queenslandin yliopiston lasten ja nuorten psykiatrian professori Martin tutki yli 2 600 13-vuotiasta australialaisnuorta. Hänen mukaansa graffitteja tekevät nuoret olivat selvästi taipuvaisempia käytöshäiriöihin ja rikollisuuteen kuin muut ja heille voi kehittyä vakava epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Graffittien tekijöiden elämä on pahasti pielessä – ainakin australialaisen psykiatrin Graham Martinin mukaan. Queenslandin yliopiston lasten ja nuorten psykiatrian professori Martin tutki yli 2 600 13-vuotiasta australialaisnuorta. Hänen mukaansa graffitteja tekevät nuoret olivat selvästi taipuvaisempia käytöshäiriöihin ja rikollisuuteen kuin muut ja heille voi kehittyä vakava epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Erityisesti Martinia huolestuttavat tagien eli eräänlaisten graffittinimimerkkien tekijät, joista tutkimuksen mukaan useimmilla oli hyvin vaikeat kotiolot sekä masennusta ja muita mielenterveysongelmia. Martin tulkitsee tagit muun muassa reviirimerkeiksi ja vihaksi auktoriteetteja kohtaan. Hänen mukaansa ongelmanuorten taipumukset näkyvät usein jo päiväkodissa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: