Kiimaton ihminen voi haluta seksiä jatkuvasti

Nisäkkäillä on kiima säännöllisin väliajoin. Onko ihminen ainoa laji, jolla ei ole tiettyä paritteluaikaa?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ihmisen seksuaalinen aktiivisuus ei perustu kiimaan, nisäkkäille ominaiseen paritteluaikaan, jolloin hedelmöitys on mahdollinen. Eläinten kiimalle ovat ominaisia hormonaaliset muutokset, jotka vaikuttavat niiden käyttäytymiseen sekä haju- ja värimerkkeihin. Esimerkiksi simpanssi- ja paviaaninaaraiden takamus punertuu voimakkaasti kiiman alka- essa, sukupuolielimet turpoavat ja erittävät limaa ja hajuaineita. Tällä tavoin naarasapina ilmaisee olevansa valmis kohtaamaan parittelunhaluisen uroksen. Kiiman laukaisevat yleensä päivän piteneminen ja lämpötilan kohoaminen. Viileän ilmaston luonnonvaraisilla nisäkkäillä on normaalisti vain yksi kiima vuodessa, kun taas lämpimillä seuduilla elävillä nisäkäslajeilla kiimajaksoja voi olla useita. Mm. valtaosalla jyrsijöistä on toistuvia kiima-aikoja. Kiiman pituus vaihtelee lajeittain muutamasta päivästä jopa pariin kuukauteen. Ihminen eroaa muista nisäkkäistä sikäli, että varsinaista kiimaa ei ole. Ihmisen parittelukykyä ja -halua voidaan pitää jatkuvana, sillä ihminen voi haluta ja harjoittaa seksiä periaatteessa milloin tahansa. Naisen seksuaalinen aktiivisuus ei riipu siitä, milloin hän voi tulla raskaaksi. Myös kääpiösimpanssien keskuudessa on havaittu esiintyvän ”ihmismäistä” sukupuolikäyttäytymistä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: