Contact lens

Kantasoluilla täytetty piilolinssi korjasi näön

Australialaistutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jossa sarveiskalvovauriot korjataan kantasoluilla täytetyllä piilolinssillä.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Australiassa Uuden Etelä-Walesin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on onnistuttu korjaamaan näkökykyä heikentäviä sarveiskalvovaurioita kantasoluilla. Tekniikka on edullinen, kivuton ja yksinkertainen. Koetta johtaneet Nick Di Girolamo ja Stephanie Watson kaavailevat siitä vaihtoehtoa sarveiskalvonsiirrolle.

Uutta menetelmää kokeiltiin kolmella potilaalla, joista kahdella toinen silmä oli sarveiskalvon tuhoutumisen vuoksi täysin sokea ja kolmannen näkökyky oli perinnöllisen silmäsairauden vuoksi heikko. Kunkin potilaan terveestä silmästä tai – kolmannen potilaan kohdalla – silmien terveistä kohdista irrotettiin sarveiskalvon soluja. Niitä viljeltiin kymmenen päivää laboratoriossa piilolinssin sisäpinnalla. Kun solut olivat jakaantuneet riittävästi, potilaat saivat käyttää linssiä silmässä yhtäjaksoisesti 2–3 viikkoa, minkä aikana kantasolut ehtivät korjata sarveiskalvovauriot.

Kumpaankin kantasoluilla hoidettuun sokeaan silmään palasi jonkinlainen näkö: potilaat erottivat hoidon jälkeen näkötestitaulun ylimmän rivin kirjaimet. Heikkonäköisen silmän näkö taas palautui aivan normaaliksi.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: