nudists

Hävettäminen on inhimillistä

torstai 12. toukokuuta 2011 teksti Klaus Wilhelm

Häveliäisyys onkin keino estää seksuaalista kiinnostumista ja kiihottumista. Sen arvellaan palvelevan erityisesti heteroseksuaalisten naisten päämääriä. Siveydellään he voivat hillitä heitä himoitsevien miesten välistä kilpailua ja suojella ehkä jo olemassa olevaa parisuhdettaan sekä mahdollisia lapsiaan.

– Mitä maltillisemmin ihminen käyttäytyy, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on päästä harjoittamaan seksiä ja saada jälkeläisiä, toteaa evoluutiobiologi Thomas Junker saksalaisesta Tübingenin yliopistosta. Ja nimenomaan tämä on evoluution lakien mukaan kaiken A ja O.

Junker ei ole ainoa tutkija, joka uskoo häveliäisyyden edistäneen kulttuurin kehitystä. Kun mielessä eivät pyörineet vain seksiajatukset, aikaa ja energiaa riitti elinolosuhteiden parantamiseen ja keksintöjen tekemiseen. Junkerin mukaan ihmisellä on luontainen taipumus tuntea häveliäisyyttä ja häpeää. Hän uskoo tämän synnynnäisen kyvyn periytyvän.

Oletus kainouden geneettisestä perustasta sopii Eibl-Eibesfeldtin havaintoon, jonka mukaan myös hyvin vapaamielisessä ympäristössä kasvaneet lapset nolostuvat tietyissä tilanteissa. Tämä käyttäytymismalli ilmaantuu kouluikään mennessä, vaikka perheessä suhtauduttaisiin esimerkiksi alastomuuteen täysin estottomasti. Pojat alkavat ujostella alastonta kehoaan vähän tyttöjä aiemmin.

Child at the beach

Häveliäisyyteen vaikuttavat perintö- ja ympäristötekijät

Monet naturistivanhemmat ovat joutuneet toteamaan, että heidän jälkikasvunsa haluaa peittää intiimit paikkansa päinvastaisesta kasvatuksesta huolimatta. Kokemus osoittaa, että häveliäisyyttä ei vain opita, vaikka sen ilmenemismuodot ovat kulttuurisidonnaisia. Junkerin mukaan lopputulokseen vaikuttavat niin perintö- kuin ympäristötekijätkin.

Euroopassa alastomuuteen on suhtauduttu eri aikoina eri tavalla. Keskiajan kylpylaitoksissa oli jopa nykykriteereillä arvioituna varsin villi meno. Niissä alastomat miehet ja naiset olivat usein myös intiimissä kanssakäymisessä toistensa kanssa. Kirkko katsoi tätä tapainturmelusta karsaasti – eikä vähiten siksi, että irtosuhteista syntyi aviottomia lapsia. Löyhää sukupuolikuria paheksuttiin myös siitä syystä, että vaaralliset tartuntataudit, kuten rutto ja kuppa, levisivät.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: