DNA face

Kasvot piirtyvät esiin dna-näytteestä

Dna:sta voidaan luoda 3D-malli ihmisen kasvoista. Uuden tekniikan ansiosta veripisara voi tulevaisuudessa paljastaa, millaiset kasvot rikollisella on.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Dna:n pohjalta luodaan 3D-malli kasvoista

Dna ilmaisee tunnetusti henkilön sukupuolen ja sukulaisuussuhteet. Yhdysvaltalaisen Pennsylvanian valtionyliopiston vetämän kansainvälisen tutkimuksen mukaan dna:sta voidaan kuitenkin löytää myös kasvonpiirteet. Hankkeessa kehitettiin tietokoneohjelma, joka luo dna-tietojen pohjalta karkean kolmiulotteisen mallin kasvoista.

Ensivaiheessa mitattiin 592 pohjois- ja eteläamerikkalaisen, afrikkalaisen ja eurooppalaisen ihmisen kasvot. Sitten määritettiin näiden eri etnisiä ryhmiä edustavien vapaaehtoisten koehenkilöiden dna-profiilit. Niistä etsittiin 20 geeniä, jotka vaikuttavat kasvojen yksityiskohtiin, kuten huulten ja silmien muotoon.

3D-mallien avulla voidaan tunnistaa rikollisia

Näin saatiin tietokanta, johon uusien dna-analyysien tuloksia voidaan verrata. Vertailupohjan laajetessa 3D-mallit tarkentuvat. Niistä uskotaan olevan apua esimerkiksi rikollisten tunnistamisessa.

Kun kasvoja hahmotetaan perimän pohjalta, otetaan huomioon, miten todennäköistä on, että henkilöllä on esimerkiksi perunanenä tai korkeat poskipäät. Jos todennäköisyys on keskiarvoa suurempi, piirrettä voidaan painottaa. Vertailuaineisto karttuu vähitellen.

1: Tietokantaan lisättävät kasvotiedot perustuvat pään kolmiulotteiseen mallinnukseen. 2: Tarkasti rajattujen kasvojen mittasuhteet määritetään ja symmetriavirheet korjataan. 3: Viimeistelty malli liitetään tietokantaan siihen liittyvine yksilöllisine dna-tunnisteineen.

Lue lisää dna:sta ja 3D-malleista

Tieteen Kuvalehden numerossa 16 kerrotaan yksityiskohtaisemmin tutkimuksesta, joka auttaa luomaan kasvoista 3D-mallin dna-näytteen perusteella. Lehdessä esitellään myös sitä, miten uusi tekniikka hyödyttää rikostutkimusta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: