Uloste

Ulosteen pidättämisellä on isompi vaikutus terveyteesi kuin luuletkaan. 

© Shutterstock

Näin epäterveellistä ulosteen pidättäminen on

Kovat kikkareet, suolen venyminen ja pahanhajuinen hengitys. Jos et ota elimistön viestejä huomioon ja yrität pidättää ulostusta, seuraukset voivat olla moninaiset ja vakavat.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Ensimmäiset treffit, tärkeä asiakastapaaminen tai esitelmä luokan edessä.

On paljon tilanteita, jossa emme haluaisi millään noudattaa vessan kutsua.

Moni seikka viittaa kuitenkin siihen, että olisi syytä kuunnella viestejä, joita peräsuolta ympäröivät hermot lähettävät aivoille, sillä niiden laiminlyönnillä voi olla vakavia terveydellisiä seurauksia.

Uhkana ummetus

Yksi niistä on krooninen ummetus.

Mitä pidemmän aikaa uloste viipyy suolistossa, sitä enemmän vettä siitä imeytyy elimistöön.

Ja se voi tehdä ulosteesta kovaa ja kikkareista ja vaikeuttaa itse ulostustoimitusta.

Krooninen ummetus voi pahimmillaan johtaa siihen, että elimistö lakkaa huomaamasta, milloin vessahätä iskee, todetaan The Huffington Post -lehdessä.

Pahanhajuinen hengitys

Eikä tässä vielä kaikki. Ummetuksella voi olla yhtä ikävä seurannaisvaikutus.

Se voi saada henkesi haisemaan ulosteelta.

Sitä mukaa kuin suolistoon kertyy ulostetta, bakteerimäärä sen sisällä kasvaa. 

Tämä tarkoittaa, että myös pahanhajuisten rikkipitoisten kaasujen määrä kasvaa ja niitä voi lopuksi kulkeutua verenkiertoon diffuusion kautta. Diffuusiolla tarkoitetaan molekyylien kulkeutumista väkemämmästä pitoisuudesta laimeampaan, ja siksi molekyylit voivat kulkeutua keuhkoihin. 

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: