haukottelu top

Tiede selittää: Tästä syystä haukottelemme

Kun leukoja alkaa repiä, tuntuu, ettei haukotusta voi millään estää. Mistä syystä ihminen sitten yhtäkkiä vetää henkeä syvään suu ammollaan? Tiede yrittää selvittää vastauksen.

maanantai 12. kesäkuuta 2017 teksti Karine Kirkebæk

Me kaikki teemme niin – poikkeuksetta. Miksi?

Tieteellinen selitys haukottelun esiintymiselle ja väistämättömyydelle on epämääräinen. Tutkijatkaan eivät oikein täysin ymmärrä, miksi ihmiset haukottelevat.

Yksi vuosien varrella käytetyistä selityksistä on se, että ihminen haukottelee, koska keuhkojen happipitoisuus laskee liian alhaiseksi. Haukottelu on aivojen tapa saada keuhkot täyttymään uudella, raikkaalla ilmalla.

Toisaalta myös sikiöt haukottelevat. Tämä kummastuttaa tutkijoita, sillä kohdussa ei ole happea hengitettäväksi, eikä keuhkoilla siten vielä virkaa.

Ultraäänivideo: Wolfgang Moroder

Haukottelu jäähdyttää aivoja

Toinen, uudempi, selitys haukottelulle on se, että se on tärkeää aivojen pitämiselle viileinä. Haukottelu kiihdyttää sykettä ja lisää verenkiertoa kasvojen lihaksissa, mikä voi auttaa pitämään biologisen prosessorimme sopivan viileänä.

Kolmas selitys leukojen repimiselle on se, että haukottelu on ikivanha tapa. Vaikket olisikaan yhtä väsynyt kuin työkaverisi, alat haukotella hänen haukottelun nähtyäsi, koska alitajuisesti osallistut muinaiseen rituaaliin, joka on kehittynyt ihmisryhmille vireyden ylläpitämiseen vaarojen varalta.

Haukottelu tarttuu

Pystytkö olemaan haukottelematta, kun katsot tämän videon?

Emme haukottele vain aivojen auttamisen vuoksi. Haukottelu on universaali refleksi, joka tarttuu, koska olemme empaattisia eli pystymme eläytymään toisten tilanteeseen.

Haukottelu ei kuitenkaan pysty tartuttamaan aivan kaikkia. Toisessa tutkimuksessa selvisi, että alle viisivuotiaat lapset eivät alkaneet haukotella katsottuaan videolta haukottelevia ihmisiä. Ja alle kuusivuotiaat lapset pystyivät vastustamaan haukotusta, kun heille luettiin ääneen tarinaa haukottelusta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: