Spaceship

Lento Marsiin voi viedä hengen

Miehitetty Mars-lento asettaa suuria fyysisiä haasteita astronauteille.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Lento Marsiin voi viedä hengen

Nasan virallinen tavoite on lähettää miehitetty alus Marsiin vuoteen 2035 mennessä. Totuus on kuitenkin se, että vielä ei tiedetä, selviäisikö ihminen hengissä kolmen vuoden avaruusmatkasta.

Toistaiseksi kauimpana Maasta ovat käyneet Apollo 13:n astronautit, jotka kävivät 400?171 kilometrin päässä. Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n kiertorata on alle 400 kilometrin korkeudella, ja siellä oleskellaan yleensä alle vuosi kerrallaan.

Silti sielläkin astronautit menettävät 5–10 prosenttia lihasvoimastaan, luumassastaan ja hapenottokyvystään. Pelkona on, että Marsin-lennon miehistö on palatessaan heikko ja raihnainen. Suunnitelmat avaruussiirtokunnista voivat kilpistyä siihen, että kantasolut eivät siedä painottomuutta.

Ihmisalkio on möykky kantasoluja, josta muut solut kehittyvät. Onkin hämärän peitossa, miten painottomuus vaikuttaisi sikiöön.

Sivutuotteena syöpähoito?

Solujen huonosta painottomuudensietokyvystä voi olla myös hyötyä.

Syöpäsolujen menestyksen salaisuus on kyky huijata niin sanottua ohjelmoitunutta solukuolemaa eli tietyssä iässä tapahtuvaa geenien ohjaamaa solujen itsetuhoa. Kyky häviää painottomassa tilassa.

Saksalainen Daniel Grimm lähetti 2011 kiinalaisen Shenzhou 8 -raketin mukana syöpäsoluja avaruuteen. Painottomuus nopeutti niiden tuhoa 30 prosenttia. Tämä tieto voi poikia uusia syöpähoitoja.

Nasa kehittää keinopainovoimaa

Keinotekoista painovoimaa on yritetty saada aikaan 1960-luvulta asti. Yhtenä ideana on esitetty suuren lingon tapaista laitetta, joka luo avaruusalukseen painovoimaisen tilan keskipakovoiman avulla.

Pyörivä linko synnyttää ulospäin suuntautuvan voiman, joka avaruusaluksessa painaisi astronautit ulkoseinää vasten. Keskipako­voiman ansiosta astronautit voisivat kävellä ulkoseinän sisäpinnalla samalla tavoin kuin Maan pinnalla. Aluksessa vaikuttaisi tosin myös coriolisvoima, joka kaareuttaisi liikkeitä ja voisi aiheuttaa huimausta. Nasa aikoo testata Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä linkoa, joka loisi painovoiman, joka olisi kolmasosan heikompi kuin Maan päällä.

Gemini 11 -alukseen yritettiin vuonna 1966 luoda painovoima kytkemällä alus vaijerilla ir

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: