nb_u39 bryster

Kaksi rintaa, sattumaako?

Siihen, että naisilla on kaksi rintaa, on hyvä syy: nisäkkäillä on nimittäin kaksi kertaa niin paljon nisiä kuin niillä on suita ruokittavana.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014 teksti Carsten Nymann

Tieteisfilmien harrastajien verkkokalvoille on varmasti piirtynyt lähtemättömästi vuonna 1990 ilmestyneen Total Recall -filmin kohtaus, jossa esiintyy kolmirintainen marsilainen prostituoitu.

Elokuvassa kolmirintaisuuden aiheuttaa geneettinen mutaatio. Monirintaisuuden ihailijoiden kannattaa kuitenkin panna jäitä hattuun, sillä ihmisestä ei luonnostaan kehity kolmirintaista.

Useimmat biologit ovat sitä mieltä, että nisäkkäillä naaraan nisien määrä riippuu siitä, kuinka paljon poikasia ne synnyttävät kerralla.

Lehmät ovat poikkeustapaus

Peukalosääntö on, että nisäkkäillä on kaksi kertaa niin paljon nisiä kuin yleensä poikasia.

Sääntöön on tietysti poikkeuksia. Esimerkiksi lehmillä on neljä nisää, vaikka ne yleensä saavat kerralla vain yhden vasikan. Tämä johtuu utareiden sisäisestä anatomiasta.

Nainen synnyttää normaalisti kerralla vain yhden lapsen (kaksossynnytysten osuus kaikista synnytyksistä on 1,25 prosenttia). Ja säännön mukaan naisilla on siksi kaksi rintaa.

Rintojen on oltava symmetriset

Toinen syy rintojen lukumäärään on symmetria. Kaikkien nisäkkäiden anatomia on symmetrinen. Esimerkiksi koiralla on kahdeksan, kymmenen tai kaksitoista nisää, mutta niitä ei voi olla yhdeksää tai yhtätoista.

Kaksi rintaa sopii hyvin symmetrian vaatimuksiin. Jos kaksos- tai kolmossynnytyksistä tulisi yhtäkkiä normi, rintoja kasvaisi naisellekin neljä tai kuusi. Kolmeen määrä ei jäisi.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: