PTSD Soldier

Traumaperäinen stressihäiriö – PTSD

Raskas kokemus iskostuu aivoihin.

tiistai 30. marraskuuta 2010 teksti Gorm Palmgren

PTSD-lyhenne tarkoittaa traumaperäistä stressihäiriötä. Sen oireita ovat pelko- ja ahdistustilat, joiden taustalla on ollut jokin henkisesti vammauttava kokemus tai elämys eli psyykkinen trauma.

PTSD:lle altistutaan muun muassa sodissa ja suuronnettomuuksissa. Oman ryhmänsä muodostavat ne ihmiset, joita on kidutettu tai käytetty hyväksi. Trauman voi aiheuttaa myös pahoinpitelyn tai muun fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta loukkaavan käyttäytymisen näkeminen.

PTSD ilmenee aina yksilöllisesti, mutta sille on ominaista traumatisoivan asian toistuva uudelleen kokeminen, välttämiskäyttäytyminen ja jatkuva varuillaanolo.

Muisti unohtaa rauhoittaa aivot

Traumaperäinen stressihäiriö johtuu muistin poikkeavasta toiminnasta. Ihmisen normaaliin henkiseen suorituskykyyn kuuluu myös niiden asioiden unohtaminen, joiden muistaminen ei ole mielekästä.

Unohtamisprosessiin osallistuu muun muassa otsalohkon alaosan vmPFC-alue. Se alkaa hippokampukselta eli aivotursolta kehotuksen saatuaan vaimentaa pelkoreaktioita, jotka ovat lähtöisin mantelitumakkeesta ja ACC-alueelta, sen jälkeen, kun tajutun tai kuvitellun vaaran aiheuttamaan hätään ja tuskaan ei ole syytä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: