selfie ellen

Selfiet tyhmistävät

Aprillia, aprillia!!! Tämä juttu oli aprillipila. Selfie-ilmiö on ehkä osoitus itsekeskeisyydestä, mutta mikään ei ainakaan vielä viittaa siihen, että ilmiö vaikuttaisi aivoihin tai älykkyyteen.

torstai 27. maaliskuuta 2014 teksti Rasmus Palludan

Voiko ulkoiseen minään keskittyminen aiheuttaa muutoksia sisäisessä minässä? Uuden aivotutkimuksen mukaan liian monet selfiet – älypuhelimella otetut omakuvat – alentavat mahdollisesti aivojen toimintakykyä.

Neuropsykologinen tutkimus

Moni on pidellyt kännykkää kasvojensa edessä, tuijottanut kameran linssiin ja huitonut kädellään kuin helikopterin roottori yrittäessään etsiä täydellistä kulmaa selfien eli omakuvan ottamiseen.

Selfie-harrastajat tuskin ovat osanneet aavistaa, että jokaisen omakuvan ottaminen voi vahingoittaa aivoja. Tähän yllättävään tulokseen päädyttiin Kiinassa, missä aikamme kulttuuri-ilmiöstä, selfieistä, tehtiin ensimmäinen laaja neuropsykologinen tutkimus. Tutkimuksesta vastasi professori Wei Qín, Hongkongin yliopiston neuropsykologian laitoksen tutkimusjohtaja, ja sen tulokset julkaistaan ensi kuussa tieteellisessä Journal of Neuroscience -aikakauslehdessä.

Selfie-syndrooma

Tutkijaryhmä järjesti kokeen, johon osallistui 1 023 iältään 18–25-vuotiasta henkilöä. Kokeessa heidän aivojensa aktiivisuutta mitattiin kalloon kiinnitetyillä elektrodeilla. Heitä pyydettiin ottamaan itsestään "parhaat mahdolliset selfiet", ja samalla elektrodien signaalit muunnettiin aivojen aktiivisuutta kuvaavaksi käyräksi.

Yhdestä omakuvasta ei vielä syntynyt mitattavaa tulosta, mutta tutkijat havaitsivat, että jos koehenkilöt ottivat 20–30 selfietä peräkkäin, aivojen aktiivisuudessa ilmeni pieni poikkeama, joka voitiin mitata 1–3 minuutin viiveellä. Tutkijat nimesivät ilmiön "Selfie-syndroomaksi".

"Pitkän omakuvasarjan jälkeen voidaan aivoissa todeta tiettyä uneliaisuutta. Ne vastaanottavat hitaammin virikkeitä ympäristöstä ja ratkaisevat huonommin monimutkaisia tehtäviä. Kiinnostavaa tässä on se, että vaikka selfien ottaminen ei ole älyllisesti vaativa tehtävä, ihmiset käyttävät siihen paljon aivokapasiteettia, ja tämä taas synnyttää mitattavia jännitteitä aivoissa. He haluavat ottaa täydellisen kuvan", selittää Wei Qín.

”Kun ihminen kohdistaa kaiken keskittymiskykynsä omakuviin intensiivisen ajanjakson kuluessa, aivojen täytyy sopeutua uuteen asiaan, kun mielenkiinto jälleen kohdistetaan ympäristöön."

Huonoja tuloksia älykkyystesteissä

Koehenkilöitä pyydettiin selfie-kokeen jälkeen osallistumaan viisi minuuttia kestävien älykkyystestien sarjaan. Testeissä mitattiin avaruudellista, matemaattista ja sosiaalista älyä. Selfieitä ottaneet henkilöt selviytyivät testeistä keskimäärin 12 prosenttia huonommin kuin verrokkiryhmä, joka ei ollut osallistunut selfie-kokeeseen.

Erot olivat erityisen selviä testeissä, joissa mitattiin avaruudellisten suhteiden hahmottamista.

"Meistä oli yllättävää, että peräti 18 prosenttia henkilöistä hahmotti ympäristön selkeästi huonommin selfie-koetta seuranneiden minuuttien aikana", kertoo Wei Qín. Sukupuolten välillä ei kokeessa havaittu eroa.

Tulevina kuukausina tutkijaryhmä aikoo tehdä uusia aivokuvauksia selvittääkseen, voiko selfieillä olla kauaskantoisia seurauksia. Siksi Wei Qín ei vielä halua varoittaa selfieiden vaaroista – hän haluaa vain todeta, että tutkijat nyt ovat ensi kertaa tunnistaneet suositun ilmiön neurologiset vaikutukset.

"Joka päivä miljoonat ihmiset kaivavat kännykän taskustaan ottaakseen omakuvan. Toivomme, että tutkimuksemme saa runsaasti selfieitä harrastavat ihmiset kuitenkin harkitsemaan vielä toisenkin kerran", sanoo Wei Qín.

Mitä mieltä olet?

Uskotko, että selfiet ovat haitallisia? Onko sinulla asiasta omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi Facebook-sivuillamme.

Tästä pääset Tieteen Kuvalehden Facebook-sivuille

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: