aivosähkö TOP

Sähkö tekee aivoistasi luovat

Annos sähköä luovuudesta vastaaville aivoalueille tekee sinusta luovemman kielellisesti, todetaan yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.

torstai 13. lokakuuta 2016 teksti Mikkel Skovbo

Piristysruiske aivoihin sähköllä ennen sunnuntain ristisanan ratkomista ei ole hullumpi idea, vaikka se voi kuulostaa aika oudolta.

Yhdysvaltalaiset Georgetownin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että aivojen etuosassa otsalohkossa olevien luovuudesta vastaavien aivoalueiden sähköstimulaatio voi luoda uusia yhteyksiä sanojen välille ja saada muodostumaan uusia assosiaatioita.

Uusi tutkimus on ristiriidassa perinteisen tutkimuksen kanssa, jossa luovuutta pidetään muuttumattomana piirteenä”, sanoo psykologian professori Adam Green.

Sähköistetyt aivot loistavat sanaleikeissä

Tutkimuksessa käytettiin niin sanottua transkraniaalista tasavirtastimulaatiota (tDCS, engannksi Transcranial direct-current stimulation), jolla suunnattiin hyvin pieniä annoksia sähkövirtaa koehenkilöiden "luovuuskeskukseen" – frontopolaariseen aivokuoreen – 20 minuuttia kestäneen testin aikana.

Koehenkilöitä oli kaikkiaan 30, ja sähköstimulaatiota sai puolet heistä. Toinen puoli koehenkilöistä teki testin ilman sähköstimulaatiota.

Testissä koehenkilöitä pyydettiin muodostamaan substantiiveista pareja ja johtamaan verbejä 120 substantiivista.

Kummassakin tapauksessa sähköstimulaatiota saaneet koehenkilöt selvisivät parhaiten.

Kaipaavatko SINUN aivosi sähköä? Tee ÄO-testimme täällä

Sähkö voi lievittää aivovaurioita

Sähköllä tehdyt kokeet ovat vasta alustavia, mutta tutkijat toivovat, että menetelmällä voitaisiin jonain päivänä auttaa aivovaurion saaneita ilmaisemaan itseään paremmin.

”Kun luovaa ajattelua vahvistetaan, potilaat pystyvät ehkä ilmaisemaan ajatuksiaan paremmin ja vaihtoehtoisilla sanoilla tai eleillä”, toteaa aivotutkija Peter Turkeltaub.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: