Murrosikäinen

5 syytä siihen, miksi murrosikäinen on mahdoton

Kun murrosikäinen raivostuu pikkuasioista eikä pääse aamulla sängystä ylös, se ei ole oikeasti hänen syytään. Murrosikäisen aivoista puuttuu vielä monta palaa, mikä tekee hänestä ailahtelevaisen, hoksaamattoman ja epäjärjestelmällisen.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017 teksti Anne Lykke

1. Aamuntorkkuus johtuu sisäisestä kellosta

Tutkimusten mukaan murrosikäisten sisäinen kello jätättää kaksi tuntia. Siksi heistä tuntuu, että kello on vasta 5, kun heitä yritetään herättää kello 7.

Sen lisäksi teini-ikäisten on vaikeampaa nukahtaa illalla kuin aikuisten, sillä he reagoivat herkemmin valoon, joka heikentää pimeähormoni melatoniinin tuotantoa.

2. Murrosikäinen stressaantuu pienestäkin

via GIPHY

Murrosikäisistä nuorimmat käyttävät pientenkin tehtävien ratkaisuun koko aivojaan, kun taas aikuisella aktiivisuus keskittyy pienempiin osiin aivoja. Iän myötä keskittymiskyky paranee, ja ihmisen on helpompi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Murrosikään tulleiden lasten päässä mylläävät ajatukset aiheuttavat sen, että heidän ei ole enää niin helppoa keskittyä esimerkiksi tunnilla. Lisäksi uusi tutkimus osoittaa, että keskittyminen on vaikeinta niillä, jotka räpläävät koko ajan puhelinta tai nukkuvat puhelin yöpöydällä.

3. Murrosikäinen huumaantuu voiton tunteesta

Moni nuori on kokeillut koulusta pinnaamista, koska kavereiden seura kiinnostaa enemmän. Pinnaustaipumusta selittää se, että nuorten aivojen mielihyvä- ja palkitsemiskeskus vaatii enemmän aktivointia kuin aikuisten.

Esimerkiksi rahapeleissä nuoret häviävät enemmän kuin aikuiset, koska he tavoittelevat uhkarohkeasti suuria voittoja. Murrosikäisten nopean palkinnon tavoittelu ja lähes pelihimoa muistuttava käyttäytyminen johtuvat ilmeisesti siitä, että aivojen mielihyvä- ja palkitsemiskeskus käy ylikierroksilla, ja se aktivoituu helposti, kun nuori huumaantuu voiton tunteesta.

4. Keskeneräiset aivot tekevät epäjärjestelmälliseksi

via GIPHY

Murrosikäinen unohtaa sopimukset ja on aina myöhässä joka paikasta. Hajamielisyys johtuu siitä, että hänen otsalohkojensa etumaiset osat, prefrontaalinen aivokuori, ei ole vielä kehittynyt valmiiksi.

Otsalohkot hallitsevat strategista suunnittelua. Kokeessa on onnistuttu todistamaan, että nuorten todellisuuden jäsentämiskyky ja suunnittelukyky paranevat vuosi vuodelta. Suunnittelukyky paranee aina noin 25-vuotiaaksi, jolloin otsalohkojen etumaiset osat ovat täysin kehittyneet.

5. Arvaamattomuus johtuu huonoista viestiyhteyksistä

Kun murrosikäinen raivostuu pikkuasioista, aikuisen kannattaa pitää pää kylmänä. Nuori ei vain osaa vielä reagoida normaalisti.

Syvällä aivoissa sijaitseva pieni mantelitumakkeeksi kutsuttu alue käsittelee tunteita. Mantelitumake on jo pikkulapsella hyvin kehittynyt, mutta sen täytyy kyetä myös pitämään yhteyttä otsalohkoon, joka kypsyy vasta myöhemmällä iällä. Mantelitumakkeiden ja otsalohkojen välinen yhteys on murrosikäisellä heikko, ja siksi hänen on vaikeaa hallita tunteitaan ja reagoida normaalisti.

Sama ilmiö on havaittu psykopaateiksi kutsutuilla ihmisillä. Ihmiset, joilla on tällainen epäsosiaalisilla persoonallisuus, eivät yleensä kykene tuntemaan häpeää tai huonoa omaatuntoa eivätkä he kykene osoittamaan myötätuntoa.

Lisäksi teini-ikäinen tulkitsee kehnosti muiden ihmisten tunteita. Hän voi pitää vanhemman huolestunutta ilmettä merkkinä vihasta. Tässtä syystä murrosikäinen voi vastata huolenpitoon raivonpurkauksella.

Murrosikäinen osaa piilottaa promillet

Tiesitkö, että murrosikäisellä on aikuisiin verrattuna parempi hienomotoriikka humalassa? Lue lisää murrosikäisen käyttäytymisestä artikkelista:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: