Lue myös

Albert Einstein Wien

Mikä ÄO on?

Father and child playing, Building blocks

Vuorovaikutus avaa älynlahjat

Kun lapsi saa älyllistä kehitystään tukevia virikkeitä, hän pystyy ottamaan irti luontaisista taipumuksistaan kaiken mahdollisen. Silloin älykkyys pääsee ilmenemään koko laajuudessaan perimän asettamissa rajoissa.

perjantai 25. kesäkuuta 2010 teksti Gorm Palmgren


Edellä mainitun kaksostutkimuksen tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että myös synnynnäisesti lahjakkaat mutta virikkeiden puutteesta kärsineet lapset pystyvät ennen pitkää vaikuttamaan omaan elämäänsä niin, että he pääsevät hyötymään lahjoistaan. Sitä mukaa kuin geenien vaikutus iän myötä voimistuu, henkisesti aliravittujen lasten älykkyys kasvaa.

Tutkijat etsivät älygeenejä

Plomin yrittää yhdessä kansainvälisen tutkijaryhmän kanssa selvittää, millä geeneillä on merkitystä älykkyyden muotoutumiselle. Niin sanotulla microarray-tekniikalla – eräänlaisilla siruilla, joissa on satojatuhansia lyhyitä dna-jaksoja ihmisen 46 kromosomin kaikista osista – voidaan melko vaivattomasti luoda henkilön dna:sta geneettinen profiili, joka paljastaa hänen kaikkien geeniensä yksilölliset variantit.

Vertaamalla eri ihmisten geneettisiä profiileja uskotaan päästävän jyvälle siitä, mitkä perinnölliset ominaisuudet liittyvät älykkyyteen. Tekijöistä saattaa olla mahdollista erottaa juuri ne geenit, jotka viime kädessä määräävät, miten älykäs ihmisestä tulee.

Vaikka tutkimustuloksia ei ole vielä virallisesti julkistettu, tutkijaryhmään kuuluva Oliver Davis on jo todennut, että yhtä älykkyysgeeniä ei ole olemassa, vaan älykkyyteen vaikuttavat sadat elleivät tuhannet perintötekijät. Niistä kullakin on minimaalinen osuus siinä, millaiset älynlahjat ihminen saa.

Geenikokonaisuuden yhteisvaikutus näyttää siis olevan ratkaisevassa asemassa. Huomio tukee Plominin ja Yulia Kovasin vuonna 2005 esittämää ”generalist genes” -oletusta. Nimitys tarkoittaa monia aloja hallitsevia tai monitaitoisia geenejä ja perustuu ajatukseen, että jokaista älyllisen suorituskyvyn eri osa-aluetta, kuten muistia ja käsitteellistä ajattelua, ohjaavat useat eri perintötekijät ja että kukin niistä vaikuttaa monenlaisiin henkisiin ominaisuuksiin.

Kysymys ei siis ole niinkään geeneistä, jotka tuottaisivat aivan erityisiä älyllisiä kykyjä, vaan pikemminkin perintötekijöistä, jotka kasvattavat älykkyyttä yleensä. Plomin uskoo, että yksittäiset geenit parantavat henkisiä kykyjä virittämällä aivojen perustoiminnot huippuunsa. Perintötekijä voi esimerkiksi lisätä hermosolujen sähköeristeenä toimivan myeliini-proteiinin määrää. Paksu tuppi taas nopeuttaa impulssien kulkua. Geeni saattaa myös helpottaa uusien yhteyksien syntymistä aivosolujen välille ja näin edistää monimutkaisten hermoverkkojen muodostumista aivoihin.

Älykäs ratkaisu on yksinkertainen

Generalist genes -oletus sopii yhteen yleisälykkyyden käsitteen kanssa. Koska yhden testin mukaan älykäs ihminen saa yleensä hyvän tuloksen toisenlaisissakin mittauksissa, voidaan olettaa, että on olemassa eräänlaista perusälykkyyttä. Sen lisäksi on mahdollista olla erityisen lahjakas jollakin alalla, kuten musiikissa, matematiikassa tai kielissä.

Plominin teorian väittämiin kuuluu myös se, että älykkyyden eri ilmenemismuodoista eivät ole vastuussa yksittäiset aivojen osat, ”keskukset”. Hänen mukaansa useat aivoalueet työskentelevät yhdessä silloin, kun ne joutuvat painimaan erilaisten ongelmien parissa. Jo 1990-luvun alusta asti on tiedetty, että aivot pystyvät ratkaisemaan saman tehtävän monella tavalla. On todistettu kokeellisesti, että älykkäiden ihmisten aivot käyttävät voimavarojaan tehokkaasti hyväkseen ja keksivät helppoja ratkaisuja. Muut taas joutuvat turvautumaan hankaliin kiertoteihin.

Neurologi Richard Hayer Kalifornian yliopistosta on saanut asiasta näyttöä. Hän on osoittanut tutkimuksillaan, että aivot pääsevät helpommalla, kun ne ovat saaneet harjaantua tehtäviin.

Koehenkilöiden piti pelata tietokonepeli Tetristä. Siinä on ideana kerätä pisteitä kokoamalla vaakasuoria rivejä neljästä laatikosta koostuvista palikoista, jotka pudotetaan liikkeelle. Kun he olivat pelanneet peliä 50 päivänä peräkkäin, heidän aivojensa energiankulutuksen havaittiin laskeneen niillä alueilla, jotka eivät ilmeisesti suoraan osallistuneet ratkaisujen tekemiseen. Koe osoitti, että aivoja on mahdollista käyttää eri tavoin saman tehtävän suorittamiseen ja että aivojen toiminta riippuu yksilöllisistä älykkyysominaisuuksista.

Haier sai vuonna 1995 selville, että aivojen toimintatavassa on yksilöllisten erojen lisäksi sukupuolesta johtuvaa vaihtelua. Hänen tutkimuksensa paljasti eroavaisuuksia ohimolohkojen aktiivisuudessa, vaikka miehet ja naiset muuten käyttivät samoja aivojen osia suurin piirtein yhtä paljon, kun he yrittivät ratkaista matemaattista ongelmaa.

Ohimolohkot aktivoituivat sitä enemmän, mitä paremmin koehenkilöt tehtävästä selviytyivät. Tämä oli selvä osoitus siitä, että nämä aivojen osat osallistuvat matemaattiseen ongelmanratkaisuun.

Yllättävää oli kuitenkin se, että aivotoiminnan vilkastumisesta kertova solujen energiankulutuksen kasvu koski vain miehiä. Niilläkään naispuolisilla koehenkilöillä, jotka suoriutuivat tehtävästä vähintään keskinkertaisesti, ohimolohkojen energiankulutus ei muuttunut.

Sukupuoli näkyy aivotoiminnassa

Haier pystyi siis osoittamaan, että naiset ja miehet eivät käytä aivojaan aina samalla tavalla. Myöhemmin monet muutkin tutkijat ovat saaneet viitteitä siitä, että henkisissä kyvyissä esiintyy sukupuolisidonnaisia eroja, jotka voivat selittyä miesten ja naisten erilaisesta aivotoiminnasta. Siihen puolestaan on löydetty rakenteellisia syitä.

Asiaa on mahdollista tutkia magneettikuvauksen avulla. Menetelmä ei anna tietoa hermosolujen toiminnasta, vaan se paljastaa niiden rakenteen. Sillä voidaan siten kartoittaa yksityiskohtaisesti aivojen harmaata ja valkeaa ainetta.

Hermosolujen solukeskuksista koostuvaa harmaata ainetta on etenkin poimuisessa aivokuoressa. Sen alla on valkeaa ainetta, joka sisältää hermosolujen impulsseja muualle hermostoon kuljettavia aksoneja eli viejähaarakkeita.

Jos aivoja verrataan tietokoneeseen, harmaa aine vastaa suoritinta, joka huolehtii kaikista laskutoimituksista, kun taas valkea aine toimii kiintolevynä ja piirilevyinä, joiden kautta tieto siirtyy suorittimen ja tietokoneen muiden osien välillä. Aivot toimivat hyvin vain siinä tapauksessa, että niin harmaa kuin valkeakin aine on kehittynyt hyvin ja niiden välillä vallitsee tasapaino – aivan kuten tietokoneen toiminnan kannalta on etua siitä, että suorittimen ja kiintolevyn ominaisuudet ovat balanssissa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: