Joskus unelmat toteutuvat
Tsaariperhe, Pompeji ja Titanic ovat esimerkkejä unelmista, jotka ovat toteutuneet.
- 12.01.2011
Dna auttoi tunnistamaan ruumiit
Venäjää yli 300 vuotta hallinneeseen Romanov-sukuun kuuluva tsaari Nikolai II, hänen puolisonsa ja heidän viisi lastaan teloitettiin lokakuun vallankumousta seuranneen sisällissodan aikana heinäkuussa 1918.
Bolševikit yrittivät hävittää ruumiit, jotta vastapuoli ei voisi käyttää niitä propagandatarkoituksiin. Vuonna 1979 löydettiin kuitenkin luita, joiden uskottiin kuuluvan tsaariperheen jäsenille. Vuonna 2009 asiasta saatiin varmuus nykyaikaisten dna-tutkimusten avulla.
Tsaariperheen jäsenten ruumiit on tunnistettu dna-analyysien avulla.
Hylyn löytämistä pidettiin mahdottomana
Pitkään uskottiin, että neitsytmatkallaan vuonna 1912 uponneen Titanic-laivan hylkyä ei löydetä koskaan, koska sen arveltiin vajotessaan päätyneen kauas siitä paikasta, jossa se oli hätäsanomia lähettäessään.
Yhdysvaltalainen merentutkija Robert Ballard onnistui kuitenkin vuonna 1985 paikantamaan hylyn kauko-ohjauksisen vedenalaisen kameran avulla. Sitä ennen hän oli haravoinut ryhmänsä kanssa 390 neliökilometrin kokoisen merialueen kaikuluotaimella.
Titanic löytyi, kun merta tutkittiin kaikuluotaimella ja kameralla.
Roomalaiskaupunki säilyi maan alla
Pompeji hautautui tuhkaan, kun Vesuvius purkautui vuonna 79. Siitä tuli kadonnut kaupunki, jonka olemassaolosta tultiin tietoiseksi uudestaan 1500-luvulla, kun Sarnus- eli Sarnojoen suistoaluetta ojitettiin. Tuolloin löytyneet rauniot alkoivat kiinnostaa toden teolla kuitenkin vasta 1700-luvulla. Silloin alkoivat kaivaukset.
Collection siblings
- Edellinen
- Sivu ¤t_page_numer / 12

