chip teleportation

Teleportaatiota mikrosirussa

Teleportaatiota mikrotasolla: Teleportaatio realisoitui kahden hiukkasen välillä.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Askel lähemmäs scifiä

Scifi-viihteestä tutun ihmisen teleportaation eli kaukosiirron toteutumista käytännössä joudutaan vielä odottamaan, vaikka Zürichissä Sveitsin valtion teknisessä korkeakoulussa ETH:ssa on päästy taas askelen verran lähemmäs päämäärää. Fyysikot pystyivät nimittäin ”sädettämään” tietoa pisteestä A pisteeseen B. Niiden välimatka oli tosin vain kuusi millimetriä, mutta testitulos osoitti, että teoriaa voidaan soveltaa käytäntöön ja tekniikka toimii odotetusti.

Hiukkaset lomittuvat

Aiemmissa kokeissa on saavutettu pitempiä etäisyyksiä, mutta niissä on turvauduttu valohiukkasten kantoapuun. Sveitsiläiset tutkijat "sädettivät" yksinomaan tietoa suprajohtaviin virtapiireihin perustuvassa sirussa. Teleportaatiossa esiintyy tällöin kvanttilomittumiseksi kutsuttu ilmiö, jossa hiukkaset muodostavat parin ja vaikuttavat toisiinsa – siitä huolimatta, että ne ovat eri paikoissa eli tavallisessa mielessä erillään.

Jotta pisteen A tieto olisi myös pisteessä B, pitää luoda toisiinsa kytköksissä oleva hiukkaspari ja vaikuttaa siihen niin, että se on lomittuneessa tilassa. Tällöin toisen hiukkasen tieto on luettavissa toisesta hiukkasesta, vaikkei tätä tietoa edes varsinaisesti lähetetä.

Sanasto

Kvanttilomittuminen: Kaksi hiukkasta vaikuttaa toisiinsa kvanttitilallaan – matkojen päähän. Suprajohtava piiri: Sähkövastukseton komponentti.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: