Ominaispainojen pieni ero

Miksi ihminen ei uppoa veteen kuin kivi ja miksi suolainen vesi kannattaa selvästi paremmin kuin esimerkiksi uimahallin klooripitoinen vesi?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Vesi, niin suolainen kuin makeakin, kannattaa ihmistä siksi, että ihmiskehon ominaispaino on hieman pienempi kuin veden. Ero johtuu pääasiassa siitä, että suuresta vesipitoisuudestaan huolimatta keho sisältää rasvaa, joka on ominaispainoltaan kevyempää kuin vesi. Lihava ihminen kelluukin veden pinnalla paremmin kuin laiha. Lisäksi kellumista helpottaa keuhkojen sisältämä ilma. Niin suolaisen kuin makeankin veden ominaispaino on suurempi kuin esimerkiksi ihmiskehon tai laivan, mutta ero on sitä suurempi, mitä enemmän suolaa vesi sisältää. Aineen ominaispaino nimittäin kasvaa suolapitoisuuden noustessa. Suolainen vesi on painavampaa ja tiiviimpää kuin makea vesi, sillä siinä suola- ja vesimolekyylien väliset sidokset ovat lujempia kuin suolan tai veden sidokset. Tätä voi testata esimerkiksi sekoittamalla litran suolaa kahteen litraan vettä. Vaikka aineita on alun perin kolme litraa, saadun liuoksen tilavuus jää selvästi alle kolmen litran. Suolan liuetessa vedestä tulee painavampaa eikä sen tilavuus juuri muutu. Sitä, miten hyvin suolainen vesi kannattaa, voi kokeilla Palestiinassa Kuolleessameressä. Kuolleenmeren veteen on lähes mahdoton upota, sillä sen suolapitoisuus on peräti 25 prosenttia. Tällöin litrassa vettä on 250 grammaa suolaa. Meriveden suolapitoisuus on vain 3,5 prosenttia.

Hyvä tarjous Tieteen Kuvalehdestä

3 nroa Tieteen Kuvalehteä 9,90. Napsauta tästä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: