Kiikareita ja kaukoputkia

Miten kiikari toimii? Millä tavoin se eroaa kaukoputkesta? Mikä on tehokkain nykyään käytössä oleva kaukoputki?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kiikari on kahden rinnakkaisen linssikaukoputken eli -teleskoopin yhdistelmä. Kiikariputket on yhdistetty toisiinsa saranaliitoksella. Sen ansiosta putkien välistä etäisyyttä on mahdollista säätää. Kaukoputkeen verrattuna kiikarilla on se etu, että sillä voidaan tarkastella laajoja kohteita ympäristöineen. Lisäksi kiikarilla katsottaessa kohde nähdään oikein päin. Siksi kiikari sopii kaukoputkea paremmin aloittelevalle tähtitaivaan tarkkailijalle. Kiikariputkien päissä on linssijärjestelmä ja sisässä prismajärjestelmä. Linssijärjestelmää, joka on putkien silmiä vasten painettavassa päässä, kutsutaan okulaariksi. Toisessa päässä sijaitseva suurempi linssijärjestelmä, jonka kautta valo kulkee putkeen, on objektiivi. Prismajärjestelmän tehtävä on kääntää kuva oikein päin. Sen ansiosta kiikarista voidaan myös tehdä suhteellisen pieni. Kiikareissa käytetään yleensä ns. keskustarkennusta: saranaliitoksessa on säätöpyörä, jota kääntämällä erillinen okulaariosa saadaan liikkumaan runkoon nähden. Lisäksi toinen okulaari on säädettävissä niin, että silmien välinen taittoero korjautuu. Laadukkaimpien nykykiikarien havaintotarkkuus on samaa luokkaa kuin Galileon käyttämällä linssikaukoputkella. Suurimmilla Maahan sijoitetuilla peilikaukoputkilla, läpimitaltaan 9,8-metrisillä Keck I ja II -teleskoopeilla, erotetaan miljardien valovuosien päässä olevia galakseja. Koska ilmakehä heikentää näkyvyyttä, avaruudessa kiertävällä Hubble-teleskoopilla saadaan vielä parempia kuvia.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: