Vieraassa vara parempi

Kun Homo sapiens eli nykyihminen lähti Afrikasta noin 100 000 vuotta sitten, edessä ei ollut vain uusi ja tuntematon manner vaan myös tukku tuntemattomia taudinaiheuttajia. Afrikasta vaeltamaan lähteneiden elimistö ei ollut altistunut niille eikä heidän immuunijärjestelmällään siksi ollut keinoja torjua niitä.

Vaaroista ja vastoinkäymisistä huolimatta nykyihminen jäi kuitenkin henkiin ja vieläpä menestyi: se on nykyisin maapallon ainoa ihmislaji.

Nykyihminen risteytyi neandertalinihmisen kanssa

Uudet molekyyligeneettiset tutkimukset viittaavat siihen suuntaan, että neandertalinihminen ja muut varhaiset ihmislajit edesauttoivat nykyihmisen selviytymistä. Geneettiset todisteet nimittäin osoittavat, että nykyihmisen perimä muuttui, kun se risteytyi muun ­muassa Homo neanderthalensiksen eli neandertalinihmisen kanssa.

Nykyihmisen saapuessa Euraasiaan neander­talinihminen oli vaikuttanut siellä jo 200 000 vuotta. Siksi lajin immuunijärjestelmä oli hyvin sopeutunut sikäläisiin olosuhteihin ja siellä kehittyneisiin tauteihin. Voidaan sanoa, että neandertalinihminen kantoi mukanaan eloonjäämisen eväitä. Nykyihminenkin sai niitä mukavan annoksen risteytymällä neandertalinihmisen kanssa.

Immuunijärjestelmä on yksilö

Vaikka jo aiemminkin on pystytty osoittamaan nykyihmisen risteytyneen neandertalinihmisen kanssa, ei ole tiedetty, miten suuri merkitys tällä on ollut nyky­ihmisen lajinkehitykselle. Nyt asiasta tiedetään huomattavasti enemmän Stanfordin yliopiston mikrobiologian professori Peter Parhamin ansiosta.

Parham vertasi nykyisten väestöryh­mien dna:ta sukupuuttoon kuolleiden ihmislajien fossiileista kerättyyn dna:han ja selvitti, millaisia ominaisuuksia nykyihminen on saanut neander­talin­ihmiseltä ja muilta ihmislajeilta.

Parham keskittyi tutkimuksissaan ihmisen leukosyyttiantigeeneja sääteleviin geeneihin eli HLA-geeneihin (HLA on lyhenne englanninkielisistä sanoista human leukocyte antigen). HLA-geenejä on noin 200 kappaletta. Ne kaikki sijaitsevat immuunijärjestelmän toiminnalle tärkeässä kromosomissa numero 6. Parham otti noin 200:sta HLA-geenistä tarkastelun kohteeksi kolme, HLA-A-, HLA-B- ja HLA-C-geenit.

Näiden geenien pohjalta elimistössä syntyy proteiineja, jotka asettuvat leukosyyttien eli valkosolujen pinnalle ja saavat immuuni­järjestelmän reagoimaan tartunnan­aiheuttajiin. Koko maapallon väestössä esiintyy HLA-A-, HLA-B- ja HLA-C-geeneistä useita satoja muotoja.

Jokaisella ihmisellä on HLA-geeneistä kaksi vastingeeniä eli alleelia, joista toinen on peritty isältä ja toinen äidiltä. Koska alleeleja on kaikkiaan satoja, ihmisillä, jotka eivät ole keskenään sukua, voi olla niistä hyvinkin toisistaan poik­keavia yhdistelmiä. Parham toteaakin:

”Näin HLA-geenit pitävät huolen siitä, että jokaisella ihmisellä on yksilöllinen immuunijärjestelmä.”