12 villiä tuulimyllyideaa

Tuulivoimala voi olla jotain aivan muuta kuin korkea masto, jonka päässä pyörivät roottorin lavat. Nykyään etsitään kiivaasti uusi tapoja tuulienergian valjastamiseksi.

Allan Højen

Uusia tuulivoiman sovelluksia ovat muun muassa heliumtäytteiset generaattorikaasupallot, tuulta vangitsevat kevlar­purjeet ja tuulessa huojuvat hiilikuitutangot.

Tulevaisuuden tuulienergian asiantuntija, avaruus­tekniikan insinööri Mark D. Moore Nasan Langleyn tutkimuskeskuksesta on sitä mieltä, että uusien
tuulihankkeiden suunnittelijoissa on sekä nerokkaita pioneereja että optimistisia onnenonkijoita.

Leijuvat tuulivoimalat kiinnostavat

”Kaikkea näkemäämme ei voi ottaa aivan vakavasti. Mutta monet tekevät todella uraauurtavaa työtä kehittäessään tekniikkaa, joka voi ratkaisevalla tavalla muuttaa mahdollisuuksia tuulienergian tuottamiseen”, Moore sanoo. Hän pitää esimerkiksi korkealla ilmakehässä toimivia laitteita erityisen kiinnostavina:

”Leijuvalla tuulivoimalalla on valtava potentiaali, koska tuulen nopeus on korkealla paljon suurempi ja vakaampi. Noustaessa 80:stä 500 metriin tuulen nopeus kasvaa vain 1,5–2-kertaiseksi, kun se 10 000 metrin korkeudessa on jo kymmenkertainen.”

Tutustu Tieteen Kuvalehden kokoamiin villeihin tuulivoimalaideoihin, joita voidaan hyödyntää tulevaisuuden energiaongelmien ratkaisemisessa.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.