Veden päällä kulkevat selkärankaiset

Monet selkärangattomat pystyvät kävelemään veden pinnalla. Onko olemassa myös selkärankaisia, jotka pystyvät samaan suoritukseen?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Veden varassa liikkuvien selkärangattomien lisäksi on olemassa joitakin selkärankaisia, jotka pystyvät etenemään jonkin matkaa veden pintaa pitkin uppoamatta. Veden pintajännitystä käyttävät kuitenkin parhaiten hyväkseen pienet, kevytrakenteiset selkärangattomat, kuten vesimittarit, joita esiintyy myös Suomessa. Vesimittareiden hoikissa keski-ja takaraajoissa on lyhyitä, vettä hylkiviä karvoja, jotka mahdollistavat sekä seisomisen että kävelemisen veden pintakalvon varassa. Vaikka valtaosa veden päällä liikkuvista eläimistä on pieniä selkärangattomia, joillekin niitä selvästi suuremmille ja raskaammille selkärankaisille on evoluution aikana kehittynyt jonkinasteinen kyky liikkua veden pinnalla. Nämä eläimet eivät kuitenkaan voi pysytellä uppoamatta paikallaan, vaan niiden on oltava jatkuvasti liikkeellä. Heti kun niiden etenemisnopeus vähenee, ne alkavat upota. Tunnetuimpia ajoittain veden päällä kulkevia selkärankaisia ovat leguaanien heimoon kuuluvat basiliskit. Ne ovat trooppisilla seuduilla eläviä verrattain kookkaita kasvinsyöjäliskoja, jotka liikkuvat ketterästi maalla, puissa ja vedessä. Suurinta leguaania iguaania huomattavasti sirorakenteisemmilla basiliskeilla on jäntevät takaraajat ja pitkä häntä. Basiliskit voivat saavuttaa juostessaan jopa yli kymmenen kilometrin tuntinopeuden. Kun ne ovat täydessä vauhdissa, ne voivat vaivattomasti ylittää pieniä vesilammikoita ja puroja pitkien, ohuiden varpaidensa varassa. Jos niiden nopeus ei riitä vesiesteen ylittämiseen juoksemalla, ne jatkavat matkaa uimalla – taitavia uimareita kun ovat.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: