nb_u20 Scanpix

Tekosarvi pelastaa sarvikuonon

Sarvikuonoa uhkaa sukupuutto, mutta voi olla, että uusi tekniikka ehtii pelastaa suuret eläimet. Yhdysvaltalainen yritys yrittää lopettaa sarvikuonojen teurastuksen markkinoimalla 3D-tulostettuja sarvia.

tiistai 12. toukokuuta 2015 teksti Malene Breusch Hansen

Sarvikuonojen metsästys on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime aikoina. Vuonna 2007 vain 13 sarvikuonoa joutui salametsästäjien uhriksi, kun vuonna 2014 tapettiin kaikkiaan 1 215 yksilöä.

Järjestöt ja viranomaiset ovat turhaan yrittäneet jarruttaa teurastusta. Nyt salametsästyksen hillitsijöihin on liittynyt yhdysvaltalainen Pembient-yritys, joka toivoo tyydyttävänsä sarvikuonojen sarvien kysynnän 3D-tulostetuilla tekosarvilla.

Tekosarvet tulostetaan jauheesta, jossa on samoja aineita kuin oikeassa sarvessa. Tulostetun sarven saa edullisemmin kuin aidon.

_Sarvikuonon sarven kilohinta on noin 45 000 euroa. Kuva: Scanpix.

Huhu tehosta syöpään lisäsi sarvien kysyntää

Sarvikuonojen otsavarustuksia käytetään erityisesti aasialaisissa luonnonlääkkeissä. Uskomuksen mukaan sarvijauheella voidaan parantaa sairauksia aina aivoverenvuodosta sarsiin ja aidsiin.

Laajojen rauhoitushankkeiden ansiosta sarvikuonojen määrä oli kasvanut 2000-luvun alussa, mutta vuonna 2008 sarvimarkkinat kuumenivat jälleen. Vietnamissa levisi huhu, jonka mukaan kuolemansairaat syöpäpotilaat olivat parantuneet nautittuaan sarvijauhetta.

Sarvessa ei sisällä terveyttä edistäviä aineita

Huhut eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Kookkaan eläimen sarvi koostuu erittäin tiukkaan puristuneista karvoista, ja se sisältää muiden nisäkkäiden karvojen tavoin vain keratiinia. Keratiini puolestaan on aine, joka ei juuri reagoi kemiallisesti muiden aineiden kanssa.

Lisäksi keratiini on erittäin vaikeasti sulavaa, joten ihmisen elimistö ei voi saada siitä irti mitään aineita. Sarvella ei siis voi olla terveysvaikutuksia._

Sarvikuonon sarvet ovat arvotavaraa

Sarvikuonon sarvi kuuluu maailman kalleimpiin tavaroihin. Laittomilla markkinoilla vaihtavat omistajaa niin uhanalaisten eläinten sarvet, huumet, aseet kuin ihmisetkin.

Heroiini: 54 000 euroa/kg Kulta: 40 000 euroa/kg Sarvikuonon sarvi: 35 000 euroa/kg

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: