sperm whale in ocean

Vimmastuessaan kaskelotti muuttuu viilipytystä raivopääksi

Valtamerien suurin hammasvalas voi katkaista yhdellä pyrstöniskulla miekkavalaan selkärangan ja keinuttaa kulmikkaalla päällään rajusti kookastakin laivaa.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016 teksti Mette Iversen

Valaanpyyntialus Essex keinui Tyynenmeren aalloilla 3?700 kilometrin päässä Chilen rannikolta marraskuussa 1820. Onni suosi sen miehistöä jo aamulla, sillä näköpiiriin oli ilmestynyt kaskelottiparvi. Veteen laskettiin kolme venettä, joilla miesten oli tarkoitus soutaa lähemmäs saalista. Yhtäkkiä yhden veneen vieressä pulpahti pinnalle kaskelotti. Ja vain hetkeä myöhemmin sen ihossa törrötti harppuuna. Valas raivostui siitä niin, että se lyödä läimäytti pyrstöllään venettä. Perämiehelle tuli kiire katkaista köysi kirveellä, jotta kaskelotti ei vetäisi venettä veden alle. Miehet onnistuivat soutamaan vuotavan veneen Essexin kylkeen ja kapusivat sen laidan yli turvaan. Tai niin he vielä silloin luulivat.

Laivan kannelta miehistö näki jättiläismäisen kaskelottiuroksen. Kun se ui kohti laivaa, se arvioitiin jopa 80 tonnin painoiseksi hirviöksi. Valas ei pysähtynyt, vaan se painoi pää edellä yhtä kyytiä laivan kylkeen. Paksut tammilaudat ja -lankut taipuivat, mutta runko kesti iskun. Hetken voimia kerättyään kaskelotti teki toisen hyökkäyksen. Tällä kertaa se työntyi laivaan ja rikkoi sen rakenteita niin, että vettä alkoi tulvehtia sisään. Essex upposi alle kymmenessä minuutissa. Tavallisesti maailman suurin hammasvalas käyttäytyy rauhallisesti. Jos se kuitenkin vimmastuu, se on kaikkea muuta kuin mukava vastustaja. Kärsivä tai pelokas kaskelotti voi puolustaa itseään hyvin raivokkaasti. Kaskelottien tiedetäänkin hyökänneen 1800-luvulla, jolloin valaanpyynti oli vilkkaimmillaan, useiden laivojen ja veneiden kimppuun. Armottomat hyökkäykset johtivat joskus myös valaanpyytäjien kuolemaan – niin kuin Essexinkin tapauksessa.

Laji tuskin vihaa vaistomaisesti Valasasiantuntijat ovat pitkään vääntäneet kättä siitä, miten tietoista ahdistettujen kaskelottien aggressiivinen käyttäytyminen on. Niitähän pidetään melko älykkäinä eläiminä. Lajilla on eläinkunnan suurimmat aivot, jotka voivat painaa jopa yhdeksän kiloa. Älykkyydestä kertovat kuitenkin enemmän kaskelottien monimutkaiset sosiaaliset suhteet ja kehittynyt viestintä. Esimerkiksi naaraat muodostavat 7–14 yksilön ryhmiä, joissa poikasia kaitsetaan kollektiivisesti melkein kuin päivähoidossa. Lisäksi jokaisella parvella on oma naksahdusääniin perustuva kielensä tai murteensa. Kaskelotit ovat siis niin älykkäitä, että ne voivat tajuta valaanpyyntialuksen tarkoittavan hengenvaaraa, jota niiden on syytä yrittää torjua. Koska laji käyttäytyy normaalisti varsin säyseästi, pidetään todennäköisenä, että hyökkäykset ovat puhtaasti puolustusreaktioita. Kaskelotti ei siis osaa vihata tai pelätä ihmistä, ennen kuin ihminen uhkaa tai satuttaa sitä.

Välienselvittely aiheuttaa arpia Valaanpyytäjien lisäksi kaskelotteja hermostuttavat niiden periviholliset miekkavalaat – ja omat lajitoverit. Hyökkäävä käyttäytyminen on sikäli lajityypillistä, että urokset kilpailevat usein hyvinkin raivokkaasti ja väkivaltaisesti parittelunhaluisten naaraiden suosiosta. Koska jättiläismäiset valaat eivät ole erityisen rivakoita eivätkä ketteriä, ne luottavat iskuvoimaansa, jota terästää valtava massa. Kun iso uros puskee päällään, se tyrkkää vastustajaansa yhtä kovaa kuin 45 tonnin alus hakkaa laituria. Jopa kymmenen tonnia painava kuono toimii tällöin kuin muurinmurtaja.

Toinen vahva ase on kolmiomainen pyrstö, joka parhaimmillaan viisi metriä leveänä viuhkana iskee rajusti. Lisäksi kaskeloteilla on hampaita, jotka voivat kasvaa 30 sentin pituisiksi. Kun urokset selvittävät välejään, ne saattavat satuttaa hampailla toisiaan. Tällä purukalustolla ei ole ilmeisesti lainkaan ruoansulatukseen liittyviä tehtäviä, sillä kaskelotit eivät hienonna hampaillaan esimerkiksi lempiravintoaan, kalmareita. Hampaiden käytöstä yhteenotoissa todistavat sen sijaan urosten arvet, joita niillä on usein runsaasti eri puolilla ruhoaan. Urosten välisten kilpailujen raakuudesta kertoo myös se, että leuat voivat murtua.

Suojautuva parvi tiivistää rivinsä Ihmisen lisäksi kaskelottien ei tarvitse pelätä muita kuin miekkavalaita. Näiden tiedetään ahdistelevan yksittäisiä kaskelotteja, jotka eivät pääse helposti turvaan. Miekkavalaiden mahasta onkin löydetty kaskelottien jäännöksiä. Yksinäiset täysikasvuiset kaskelotit pyrkivät pääsemään eroon miekkavalaista sukeltamalla syvemmälle ja siirtymällä siellä turvallisemmille vesille. Taktiikka toimii, koska miekkavalaat eivät mitenkään pysty uimaan yhtä syvälle kuin kaskelotit, joita on havaittu jopa 2,5 kilometrin syvyydessä. Naarailla on kuitenkin usein se ongelma, että niiden pitää huolehtia poikasista, joiden keuhkot eivät vielä kestä pitkiä sukelluksia. Vanhemmat eivät silti pelasta omaa nahkaansa ja jätä jälkeläisiään oman onnensa nojaan, vaan ryhmän aikuiset asettuvat miekkavalaiden uhatessa puolustuspiiriin poikasten ympärille. Samalla ne nousevat hiljalleen pintaan, jotta ne voivat vetää tarvittaessa keuhkonsa täyteen ilmaa.

Isojen kaskelottiryhmien on nähty muodostavan kehiä, joissa jokainen yksilö on kääntänyt kuononsa hyökkääjään päin. Useimmiten kaskelotit ovat kuitenkin puolustuspiirissä, josta käytetään myös nimitystä marketta- eli päivänkakkaramuodostelma, pyrstö ulospäin. Jopa kolmen metrin sekuntinopeudella huitaiseva takaosa katkaisee helposti miekkavalaan selkärangan osuessaan juuri oikeaan kohtaan. Hyvin nälkäisinä miekkavalaat saattavat uhmata vaaraa myös siinä tapauksessa, että niiden ulottuvilla ei ole ainoatakaan puolustuskyvytöntä yksilöä. Miekkavalaiden saalistus ei kuitenkaan verota merkittävästi kaskelottikantoja, sillä yleensä ne syövät muiden – pienempien – merinisäkkäiden lisäksi muun muassa kaloja, pääjalkaisia, kuten kalmareita, ja vesilintuja.

Puolustuspiiristä surmanloukuksi On tavallaan kohtalon ivaa, että kaskelottien tehokas puolustustaktiikka oli koitua lajille kuolemaksi kiihkeimpinä valaanpyyntiaikoina. 1800-luvun alkupuolella kaskelotteja tapettiin hurjaa vauhtia spermaseetiksi nimitetyn rasvan takia. Kun maaöljyä ei vielä ollut käytössä, tämä niin sanottu valaanpäävaha oli tärkeä voiteluöljyn raaka-aine. Parhaassa tapauksessa yhdestä kaskelotista saatiin 2?000 litraa spermaseettia, joka oli niin hienolaatuista, että se kelpasi sellaisenaan vaikkapa lamppuöljyksi. Monesti valaanpyyntialuksen ilmestyminen sai kaskelotit vaistomaisesti ryhmittymään markettamuodostelmaan poikasten sekä vanhojen ja sairaiden yksilöiden ympärille. Valaanpyytäjille tämä oli melkein kuin kutsu tulla tekemään harppuunoilla selvää ryhmästä. Vaikka kaskelotit saattoivat saada yksittäisiä torjuntavoittoja, miesten ei yleensä tarvinnut palata kotiin tyhjin toimin.

On arveltu, että kaskelotit muuttivat käyttäytymistään valaanpyynnin takia. Kertomusten ja silminnäkijähavaintojen mukaan saman ryhmän jäsenet hajaantuivat joissakin tapauksissa heti, kun ne olivat havainneet laivan. Tapojensa vastaisesti kaskelotit hävisivät tällaisissa tilanteissa pinnan alle ja uivat siihen suuntaan, josta tuuli puhalsi. Purjelaivojen oli mahdotonta purjehtia suoraan vastatuuleen, joten niiden piti luovia. Niinpä kaskelotit ehtivät hyvin karata. Pyyntitavoissakin tapahtui kehitystä. Kun harppuunalla haavoitettiin ensin poikasta, täysikasvuiset kaskelotit ympäröivät viipymättä sen ja nousivat ikään kuin sen pelastusrenkaana pinnalle.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: