Whale mouth

Leukakyhmy ohjaa valaan suuta

Hyytelömäinen aistielin kertoo, milloin kita pitää panna kiinni.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Sillivalaan leuasta löytynyt kudoskyhmy ehti jo jonkin aikaa hämmästyttää biologeja. Nyt yhdysvaltalaisen Smithsonian-museon tutkijat uskovat selvittäneensä, mihin valas käyttää kyhmyään. Noin greipin kokoinen hyllyvä kyhmy valaan alaleuassa on tutkijoiden mukaan aistielin, joka kertoo valaalle, milloin sen kannattaa avata ja sulkea kitansa, jotta se saa suurimman mahdollisen määrän ravintoa kerralla.

Sillivalas syö paitsi silliä myös vedessä kelluvia krilliäyriäisiä. Valas syöksyy krilliparveen suu auki ja sulkee saaliin kitaansa. Sitten se puristaa veden pois suussa olevien hetuloiden välistä, jolloin saalis siivilöityy kitaan. Saalistaminen niin, että ui suu auki suoraan parveen on tehokasta ainoastaan silloin, jos valas osaa avata ja sulkea suunsa juuri oikeaan aikaan.

Hyllyvä aistielin sijaitsee aivan sillivalaan alaleuan kärjessä. Aistielin havaitsee, kun leuat avautuvat ja krilliä virtaa veden mukana valaan kitaan. Tutkijat uskovat, että elin rekisteröi valaan kurkun seinämien pullistumisen, kun valas imee vettä suuhunsa. Kun suu on täynnä, elin antaa aivoille käskyn painaa leuat kiinni.

Aistielin voi olla hyvin merkittävä, sillä sillivalas tarvitsee lähes kaksi tonnia ravintoa päivässä.

Sanasto

*Krilli: *Merivedessä suurina parvina esiintyviä äyriäisiä, joita elää varsinkin Etelä­mannerta ympäröivillä merillä.

Uurteisvalaat: **Valaita, joiden kurkun alapinnalla on pitkittäisiä uurteita. Heimoon kuuluu sillivalaan lisäksi sinivalas, ryhävalas, lahtivalas , seitivalas ja tropiikkivalas.******

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: