Vasarahai oli jättiläishai

Vasarahai: Tanskan historian suurin kalajuttu

Sanomalehdistä, kirjoista ja internetistä voi yhä lukea, miten Tanskan aluevesiltä pyydystettiin vuonna 1937 eksoottinen vasarahai, joka oli eksynyt kauas kotiseuduiltaan. Sitkeähenkinen tarina ei kuitenkaan ole tosi.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Vasarahai elää tavallisesti trooppisissa merissä. Siksi nousikin suuri kohu, kun tanskalaiskalastaja 13. lokakuuta 1937 pyydysti 4,5 metriä pitkän vasarahain rysällään.

Hai, joka oli yhä elossa, oli jättimäinen sikäläisen kalastajien silmissä, ja pian levisi huhu, että Pohjois-Själlannin rannikolta oli pyydystetty vasarahai.

Väite on elänyt niin pitkään, että se on muuttunut kiistattomaksi totuudeksi.

Jos ei vasarahai, mikä sitten?

Tanskan eläintieteellisen museon tutkija Henrik Carl oli käymässä arkistoja läpi tanskalaisen kala-atlaksen kokoamiseksi, kun hän törmäsi 75 vuotta vanhaan valokuvaan. Kirjekokoelmasta löytynyt valokuva esitti maassa kuuluisaksi tullutta vasarahaita.

Vaikka kuva oli otettu hankalasta kulmasta ja eläimen ruumis oli kuvanottohetkellä jo puoliksi mädäntynyt, ei ollut epäilystäkään siitä, ettei se esittänyt vasarahaita vaan sen lauhkeampaa sukulaista, jättiläishaita, jota tavataan Tanskan vesillä tämän tästä.

Jättiläishai oli tuntematon 1940-luvulle asti

Miten tarina vasarahaista sitten oli syntynyt? Henrik Carl uskoo tietävänsä syyn. Vuonna 1937 Tanskassa oli tiettävästi pyydystetty vasta kaksi jättiläishaita, eikä laji ollut lainkaan tuttu kuvan otuksen pyytäjille. Ehkä he erehtyivät pitämään jättiläishain terävää kuonoa vasarahain pään ulokkeena.

Kalan ruumista ei säilytetty, vaan se heitettiin takaisin mereen, kun se oli alkanut mädäntyä. Siksi meribiologit eivät päässeet tutkimaan sitä, ja väärinkäsitys jäi elämään.

Kuva lähetettiin kuitenkin Eläintieteelliseen museoon. Museosta pyydettiin lupaa tutkia eläin, mutta koska se oli tuolloin jo hävitetty, asiasta vastaava biologi joutui tyytymään kalastajien kuvaukseen.

Jättiläishai yleistyi Tanskan lähivesillä vasta 1940-luvulla, minkä jälkeen se tuli sikäläisille meribiologieillekin paremmin tutuksi.

Video: Jättiläishai

4 metriä pitkä jättiläishai kuvattiin Lofooteilla Norjassa vuonna 1990.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: