holkeri

Jättihai voi elää jopa 400-vuotiaaksi

Holkeri on tähän asti saanut elää verenhimoisten veljiensä varjossa, mutta uusi tutkimus osoittaa, että se elää haista kaikkein pisimpään. Holkerin elinikä on vähintään 272 vuotta.

perjantai 12. elokuuta 2016 teksti Karine Kirkebæk

Tällä hetkellä elossa oleva holkeri on voinut elää samaan aikaan kuin Napoleon.

Tämän ovat Kööpenhaminan ja Aarhusin yliopiston tutkijat todistaneet hiljattain Science-aikakausjulkaisussa.

Tutkijat ovat haiden silmien linssien ja niiden kemiallisen koostumuksen hiili-14-ajoituksen avulla löytäneet menetelmän isojen ja osittain sokeiden petojen iänmääritykseen. Hain silmän linssin kudos ei nimittäin ole muuttunut syntymän jälkeen.

Maailman vanhin selkärankainen

Tutkittaessa 28:aa kuollutta holkeria havaittiin, että hai on maailman vanhimmaksi elävä selkärankainen. Selkärankaisiin kuuluu monenlaisia eläimiä kaloista ihmisiin.

Holkeri voi elää vähintään 272-vuotiaaksi ja mahdollisesti jopa 400-vuotiaaksi.

Hampaita ihossa

Tähän asti tutkijoilla on ollut varsin vähän tietoa salaperäisestä jättihaista. Kalabiologi Paul Marinus Hansen todisti 50 vuotta sitten, että se kasvaa vuosien kuluessa vain muutaman senttimetrin.

Holkerit viihtyvät kylmässä vedessä, joten niitä esiintyy erityisesti arktisilla alueilla, missä suurimmat yksilöt voivat kasvaa jopa seitsemän metriä pitkiksi.

Holkerit liikuskelevat hissuksiin yksinään kylmissä merissä, ja ne ovat osittain sokeita. Syynä on pieni loinen, joka usein nakertaa hain sarveiskalvoa ja heikentää näin eläimen näkökykyä.

Iso peto on ulkomuodoltaankin varsin erikoinen, sillä sen nahkaa peittävät eräänlaiset teräväkärkiset hampaat. Siksi sen pinta tuntuu karkealta hiekkapaperilta.

Pohjoisen jäämeren peto

Lue lisää omalaatuisesta kylmien merien pedosta täältä:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: