päättömiä kanoja

Voiko päätön kana juosta?

Kyllä, kana voi todellakin juosta, vaikka sillä ei olisi päätä. Miten se sitten on mahdollista?

torstai 8. lokakuuta 2015 teksti Anne Lykke

Kana, jonka kaula on katkaistu, voi juosta ilman päätäkin jopa minuutin ja heilutella siipiään.

Kana ei tarvitse liikkumiseen aivoja

Päättömän kanan juokseminen onnistuu, koska elimistö tarvitsee aivoja ainoastaan liikkeen aloittamiseen, lopettamiseen tai korjaamiseen. Hermot, jotka sijaitsevat niin kutsuttujen paikkasolujen ja lihasten välissä toisin sanoen siis ”tietävät” ilman aivojakin, miten niiden pitää toimia.

Siksi kana pystyy jatkamaan liikettään päättömänäkin niin kauan kuin elimistössä on happea ja energiaa.

Päätön kana ei halunnut kuolla

Yhdysvalloissa maanviljelijä sai vuonna 1945 kokea ilmiön äärimmäisessä muodossaan, kun hän yritti teurastaa kanansa. Kirves osui kuitenkin harhaan, ja suurin osa kanan aivorunkoa jäi kiinni kaulaan.

Kanalla ei ollut päätä, mutta sille oli jäänyt riittävästi keskushermostoa siihen, että se kykeni elämään ja tepsuttelemaan ympäriinsä. Maanviljelijä ruokki kanaa pipetillä suoraan sen ruokatorveen, ja kana pystyi hengittämään. Ihmeellinen Miracle Mike -kana eli päättömänä kaikkiaan puolitoista vuotta.

Elämää kuoleman jälkeen?

Kanojen lisäksi ihminenkin voi vaikuttaa varsin elävältä myös kuolleena.

Tutkimusten mukaan esimerkiksi ajatukset lentävät aivoissa monta sekuntia kuoleman jälkeen. Lue lisää elävistä kuolleista tästä:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: