Magpie

Onko totta, että harakka on heikkona kiiltävään?

Harakoiden sanotaan tuntevan vetoa kaikkeen kiiltävään. Onko tarina totta?

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Harakoiden kerrotaan tosiaan olevan kiiltävän perään, ja harakanpesistä väitetään löydetyn avaimia, kolikoita ja koruja. Kertomusten todellisuuspohja on kuitenkin hyvin hatara.

Harakka piilottaa vain ruokaa

Yksikään tieteellinen tutkimus ei ole osoittanut, että harakat olisivat kiinnostuneempia kiiltävistä esineistä kuin muut linnut tai eläimet yleensä. Englantilainen biologi ja lintutieteilijä Timothy Birkhead, joka on 2010 kirjoittanut kokonaisen kirjan harakoiden käyttäytymisestä, on vakuuttunut siitä, että harakka ei varasta eikä kätke luonnossa mitään muuta kuin syötäväksi kelpaavaa.

Harakan maineen taustalla on todennäköisesti se, että ihmisasumuksen liepeillä eläneet harakat ovat syöneet hedelmiä ihmisten puista ja aika ajoin vohkineet myös munia kanojen pesistä ja napanneet mukaan kananpoikasiakin.

Innokas keräilijä

Osasyy rosvon maineeseen voi olla se, että harakka on innokas keräilijä. Se näkee paljon vaivaa löytääkseen pesäänsä pitkiä ohuita tikkuja ja piikikkäitä oksia, jotka pitävät petolinnut loitolla. Tutkijat ovat laskeneet, että yhdessä harakanpesässä voi olla yli 1 500 tikkua ja oksaa. Lisäksi pesä on yleensä vuorattu pehmeällä sammaleella tai eläinten karvoilla.

Säveltäjä mustasi harakan maineen

Italialaissäveltäjä Gioacchino Rossini (1792-1868) on ainakin osasyyllinen harakan huonoon imagoon. Hän teki 1817 oopperan Varasteleva harakka, jossa palvelus­tyttöä syytetään varastelusta, kunnes ilmenee, että syypää on lintu.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: