Kylmiä napaseutuja hallitsevilla eläimillä on nokkelat taktiikat

Sisäinen pakkasneste, hyvät unenlahjat ja nerokkaat saalistustekniikat. Hyisten alueiden eläimillä on 3 taktiikkaa, joilla ne selviytyvät jäisessä, lumisessa ja pimeässä ympäristössä.

torstai 7. joulukuuta 2017 teksti Lars Thomas

1. "Ei ole huonoa säätä, vain vääränlaista pukeutumista"

NAALI SONNUSTAUTUU TALVIPUKIMIIN

Naali vaihtaa tyyliä talveksi. Sinisenharmaa kesäturkki muuttuu paksuksi lumivalkoiseksi talvipuvuksi.

Kesäasussaan naali on jokseenkin mitättömän näköinen. Se on pieni ja hintelä, ja sillä on lyhyt ja harva sinisenharmaa turkki. Korvat ovat kalpeat, ja häntä on pitkä, ohut ja melkein karvaton. Sotisopa muuttuu täydellisesti, kun syksy kääntyy talveksi ja turkki tuuheutuu sen mukaan. Harmaan kesäturkin lomaan ilmaantuu pitkiä valkoisia karvoja. Häntäkin saa lisää paksuutta, ja jopa varpaiden väliin kasvaa lämmikettä. Talven tullessa naalilla on suojana pakkasta vastaan kolme kertaa niin pitkä ja tuuhea turkki kuin kesällä. Varpaissa on pitkät karvat eristeenä maasta hohkaavaa kylmyyttä vastaan, ja tuuhea häntä toimii tarvittaessa peittona. Pakkasta pitää olla yli 40 astetta, ennen kuin kylmä häiritsee naalia.

KIIRUNA SUOJAA JALAT LÄMPÖSUKILLA

Höyheneristeisillä varpaillaan kiiruna saa pitävän otteen myös jäisistä vuorenrinteistä.

Kiiruna on riekon sukuinen kanalintu, joka elää Lapissa tunturien puuttomilla huipuilla ja pohjoiskalotin vuoristoissa. Sillä on suojana tuuhea höyhenpeite ympäri vuoden. Kesällä höyhenistö on ruskean kirjava ja hivenen harvempi kuin talvella. Talvella höyhenpuku tulee paksummaksi ja vaihtaa väriä valkoiseksi. Jalkojensa suojaksi kiiruna kasvattaa pörheät höyhenet. Ne eristävät kylmää niin hyvin, että 30-40 asteen pakkanen ei ole ongelma.

Tieteen Kuvalehden uutiskirjeestä saat lisää uutisia luonnon ihmeistä.

2. Niin suuret kuin pienetkin nukkuvat talviunta ja odottavat lämpöä

KARHU TANKKAA 200 KILOA

Karhun kesä ja syksy kuluvat syödessä. Se kokoaa vararavintoa talven varalle ahmimalla ahkerasti.

Karhu ottaa talvisen kylmyyden ja ruoan niukkuuden vakavasti. Se alkaa jo loppukesästä tosissaan varautua kylmään ja pimeään vuodenaikaan. Se jättää kohtuuden sikseen ja alkaa mättää sisäänsä ravintoa minkä ehtii. Päivässä se voi pistellä kitaansa 40-50 kiloa ravintoa. Talven tullessa karhun elopaino on kaksinkertainen kevääseen verrattuna: paino on voinut kasvaa 200 kilosta 400 kiloon. Säästääkseen energiaa karhu viettää talven nukkumalla. Se ei vaivu varsinaiseen horrokseen, jossa ruumiinlämpötila laskee lähelle nollaa, vaan se on nimenomaan unessa, jolloin sen aineenvaihdunta hidastuu. Karhun tavoin myös monet jyrsijät keräävät rasvakudoksiinsa mahdollisimman paljon vararavintoa, jonka varassa ne sinnittelevät talven yli. Pikkujyrsijät voivat kaksinkertaistaa painonsa kahden tai kolmen kuukauden kuluessa.

SIILI SINNITTELEE SÄÄSTÖLIEKILLÄ

Osa eläimistä panee talveksi koko elimistön säästöliekille. Horroksessa aineenvaihdunta hidastuu niin, että lämpötila laskee 4–6 asteeseen ja sydän lyö viitisen kertaa minuutissa, kun normaali syke on 200–300. Siili on hengittämättä 50–55 minuuttia, ja sitten se hengittää sisään ja ulos noin 50 kertaa viidessä minuutissa. Sitten keuhkot ovat taas pitkän tovin toimettomina.

SAMMAKKO JÄÄTYY TÖNKÖKSI

Sammakon solujen sokerit ja virtsa-aineet suojaavat sen kudoksia pakkasvaurioilta.

Kun pakkanen jäädyttää soluissa olevan veden, syntyy teräviä kiteitä, jotka puhkaisevat solun seinämät ja vahingoittavat kudoksia ja elimiä. Siksi kylmien seutujen eläimet tarvitsevat keinoja jäätymisvahinkojen ehkäisemiseksi. Alaskalainen metsäsammakko on alan mestari. Se voi jäätyä tönköksi saamatta merkittäviä vaurioita kudoksiinsa. Tavallisina talvina sen ruumiinnesteistä 2/3 jäätyy ja sydän ja hengitys pysähtyvät. Talven aikana se voi jäätyä ja sulaa 10–15 kertaa, ennen kuin lämpötila keväällä asettuu nollan yläpuolelle. Sammakon kylmänsietokyvyn salaisuus on pakkasneste: sen solut sisältävät runsaasti sokereita ja virtsa-ainetta, jotka suojaavat niitä jäätymiseltä.

3. Pedot hyödyntävät lunta ja jäätä saalistaessaan 

TUNTURIPÖLLÖ KUULEE MUTTEI KUULU

Tunturipöllö on tehokas saalistaja. Se voi pyydystää jopa 1 600 sopulia vuodessa.

Tunturipöllö on maailman pohjoisimpana eläviä pöllöjä ja mestari pyydystämään hiiriä ja sopuleita. Ne eivät ole siltä turvassa edes lumipeitteen alla. Muiden pöllöjen tavoin tunturipöllöllä on erinomainen kuulo. Se pystyy kääntämään korviaan niin, että ääni tulee korviin hieman eri aikaan. Ero paljastaa äänen lähteen sijainnin lumen alla erittäin tarkasti. Pöllön lento sen sijaan on lähes äänetöntä. Siksi sen omat siivenlyönnit eivät haittaa saaliin kuulostelua eivätkä säikytä saalista. Tunturipöllö ei ole järin painava, joten sen on syöksyttävä hankeen vauhdikkaasti päästäkseen lumen läpi. Ennen maahan osumista se kääntää jalat edelle niin, että se voi tarrata saaliiseen kynsillään.

KETUN TÄSMÄLOIKKA YLLÄTTÄÄ HIIREN

Kun kettu on tarkan kuulonsa avulla paikantanut hiiren, joka piileskelee 30–40 sentin paksuisen lumen alla, se ryhtyy yllätyshyökkäykseen. Kettu ottaa vauhtia hyppäämällä ilmaan ja syöksyy kuono ja etutassut edellä hankeen. Ketun hyppytarkkuus on niin hyvä, että sen tassut lähes poikkeuksetta osuvat hiireen.

JÄÄKARHU TAITAA KOLME SAALISTUSTAPAA

Jääkarhun erikoistaito on hylkeenpyynti. Sillä on iso joukko saalistustaktiikoita, joita se soveltaa sen mukaan, missä ja mihin aikaan vuodesta se kohtaa saaliinsa.

LÄHDE HUIPPUVUORILLE – JÄÄKARHUJEN VALTAKUNTAAN – Tieteen Kuvalehden kanssa

1. YLLÄTYSHYÖKKÄYS

Hylkeiden on pakko nousta vedestä jäälle lepäämään ja nukkumaan. Se on vaaran paikka. Silloin jääkarhulla on mahdollisuus päästä aterialle. Jääkarhunkaan osa ei ole helppo, sillä ei ole vaivatonta hiipiä saaliin tuntumaan maastossa, missä ei voi piiloutua mihinkään. Havaittuaan hylkeen jääkarhu hiipii vastatuuleen,jotta hylje ei haista sitä.

2. AVANTOPYYNTI

Jääkarhun on oltava äärimmäisen kärsivällinen. Hylkeellä on useita hengitysreikiä, ja voi kulua päiviä, ennen kuin se osuu juuri jääkarhun löytämälle avannolle. Jääkarhun on oltava valppaana koko ajan, sillä hylje ei välttämättä viivy reiällä kuin hetken. Nähtyään hylkeen jääkarhu iskee kynsillään kiinni siihen ja kiskoo sen jäälle.

3. PESÄN RYÖSTÖ

Kun hyljenaaraalla on poikasia, se kaivaa jälkeläisilleen lumeen luolan, josta on pääsy avantoon. Poikaset odottavat luolassa, kun emo on etsimässä ravintoa. Saatuaan vihiä hylkeen pesästä jääkarhu yrittää päästä käsiksi poikasiin rikkomalla pesän lumikaton. Purkutöihin jääkarhu käy koko painollaan ja voimallaan.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: