Kutojamuurahaisen 1/2015

Kutojamuurahainen liimaa pesän kasaan käyttämällä toukkaa liimapistoolina

Luonnossa on uskomattomia rakennusmestareita. Katso kutojamuurahaisen, ampiaisen ja termiitin taidonnäytteitä, joihin ne käyttävät maata, sylkeä ja silkkiä.

maanantai 15. joulukuuta 2014 teksti Morten Kjerside Poulsen

Mestarillisia rakentajia löytyy myös eläinmaailmasta. Tässä kolme esimerkkiä todella taitavista hyönteisistä.

  1. Kutojamuurahainen

  2. Ampiainen

  3. Termiitti

1. Muurahaiset kasaavat pesän elävillä liimapistooleilla

Kutojamuurahaisten pesät ovat rantapallon kokoisia, ja ne riippuvat puiden latvustoista. Osa muurahaisista kantaa pesään lehtiä ja toiset liimaavat niitä kiinni toisiinsa.

Kun lehdet on saatu raahattua pesään, muurahaiset istuvat tuntikausia pitäen lehtiä paikoillaan ja odottavat elävien liimapistoolien saapumista. Sitten ne liimaavat lehdet yhteen omien toukkiensa erittämällä silkillä. Rakentaja pitää toukkaa leuoissaan ja pyyhkii siitä tahmeaa silkkiä lehden reunoihin.

Liimalla toisiinsa liitetyistä lehdistä syntyy lopulta pesä.

2. Ampiaiset rakentavat geometrisen mestariteoksen

Ampiaispesän rakennusaine syntyy pureskelemalla. Ampiaiset jyrsivät leuoillaan ohuita lastuja puunrungosta ja jauhavat ne suussaan syljen seassa pehmeäksi massaksi, joka on yhtä aikaa kevyttä ja kestävää. Kuningatar rakentaa ensimmäisen kerroksen, mutta ensimmäinen työläissukupolvi ottaa pian rakennusvastuun itselleen. Pesän leveys voi olla 50 senttiä ja sinne saattaa mahtua 5 000 ampiaisyksilöä.

Videolla ampiaiset ovat rakentaneet pesänsä ikkunalasia vasten, mikä tarjoaa loistavat näkymät ampiaisyhdyskuntaan.

3. Termiitit taitavat ilmastoinnin

Katedraalitermiittien pesä on rakennustaidon mestarinäyte. Siinä on nerokas viilennysjärjestelmä ilmanvaihtokanavineen ja poistoilma-aukkoineen. Kiertävä ilma pitää sekä lämpötilan että kosteuden sopivana.

Sisäilman lämpötila on termiiteille miellyttävät 30 astetta, vaikka ulkona olisi selvästi kuumempaa tai kylmempää. Olot ovat ihanteelliset myös pesän sisällä olevalle sieniviljelmälle.

Lähde BBC:n ja David Attenboroughin matkaan tutustumaan termiittien katedraaliin.

Tutustu luonnon omiin arkkitehteihin

Tieteen Kuvalehti vie sinut preeriakoirien maanalaisiin kaupunkeihin ja kutojalintujen puihin rakentamiin tasavaltalaispesiin eläinmaailman mestarirakentajista kertovassa artikkelissa:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: