Kilpi ei estä nurin mennyttä eläintä nousemasta

Pystyykö selälleen kellahtanut kilpikonna kääntymään omin avuin?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kuorellisille ja kilvellisille eläimille on elintärkeää, että ne pääsevät nopeasti jaloilleen, kun ne ovat kaatuneet selälleen. Jos ne eivät pystyisi itse kääntämään itseään oikein päin, ne olisivat helppoja saaliita kaikenlaisille pedoille tai ne menehtyisivät ennen pitkää janoon ja nälkään. Muun muassa kovakuoriaisille ja kilpikonnille tilanne ei ole edes erityisen outo. Monet lajit kiepsahtavat väärinpäin yleensä vahingossa esimerkiksi kiipeillessään, ylittäessään esteitä tai ottaessaan yhteen lajitovereidensa kanssa. Eri lajeille on kehittynyt erilaisia tapoja päästä taas jaloilleen. Kääntymistekniikkaan vaikuttaa olennaisesti kuoren tai kilven muoto. Jos vaikkapa merikilpikonna, jolla on hyvin uimiseen sopiva laakea kilpi, on kaatunut maalla selälleen, se alkaa venyttää kaulaansa niin, että se voi painaa päänsä kovaa alustaa vasten mahdollisimman kaukana kilven reunasta. Tällöin sen kilven toinen laita nousee. Kun kilpi on melkein pystysuorassa asennossa, kyljellään olevan eläimen tarvitsee enää vain keikauttaa itsensä mahalleen. Maakilpikonnilla taas on useimmiten hyvin kupera kilpi, jonka sisällä ne ovat suojassa pedoilta. Kuperakilpisillä lajeilla on verrattain lyhyt kaula, joten ne eivät voi käyttää samaa kääntymistekniikkaa kuin merikilpikonnat. Lihasvoiman sijasta ne turvautuvatkin painovoiman apuun. Yleensä kilven korkein kohta muodostaa eräänlaisen kääntöpisteen. Kun eläin on kaatunut selälleen, sen tarvitsee vain heilutella hieman raajojaan, jotta se alkaa huojua kilven korkeimman kohdan varassa. Keinumisliike kaataa sen automaattisesti toiselle kyljelle. Tästä asennosta kilpikonna pystyy yleensä vääntäytymään jaloilleen. Unkarissa Budapestin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan etenkin koiraspuolisten maakilpikonnien kilpi muistuttaa geometrisiltä ominaisuuksiltaan puolipallomaista kappaletta, jonka on laskettu keikahtavan helpoiten nurin.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: