Tardigrade eggs

Karhukaiset saavat happimyrkytyksen

tiistai 1. maaliskuuta 2011 teksti Anders Priemé

Karhukaiset eivät ole olleet kovin nirsoja elinympäristönsä suhteen, sillä ne ovat löytäneet tiensä aina valtamerien syvänteistä Himalajan korkeimmille vuorille ja Afrikan aavikoilta Grönlannin mannerjäätikölle asti. Niiden sopeutumiskyvyllä ei näytä olevan rajaa. Ääriolosuhteissa viihtymisestä on hyötyä, sillä niissä karhukaisilla on vähän kilpailijoita.

Karhukaisten vahvin valtti on kuitenkin lepotila, jossa niiden elimistö kuivuu. Kuivettuneina ne kestävät hyvin muun muassa kylmyyttä ja kuumuutta, radioaktiivista säteilyä ja altistumista vaikkapa sellaisille sinänsä haitallisille aineille kuin eetterille ja alkoholille. Kryptobioosin aikana karhukaisessa ei tapahdu käytännössä mitään– se tavallaan lakkaa olemasta elävä eliö. Aineenvaihdunta ilmeisesti pysähtyy täysin, koska soluissa ei ole vapaata vettä.

Tutkimusten mukaan karhukaiset ehtivät olla aktiivisia elämänsä aikana kolmesta kuukaudesta 2,5 vuoteen. Sen sijaan se, kauanko ne pystyvät pisimmillään olemaan lepotilassa, on hämärän peitossa. Siksi ei myöskään tiedetä, miten vanhoiksi ne yleensä voivat elää.

Normaaliolosuhteissa karhukaisten on todettu horrostaneen jopa yhdeksän vuotta, mutta ilmeisesti aika on pitempi, jos happea on tavallista vähemmän. Karhukaisten kudoksissa nimittäin syntyy happiradikaaleiksi kutsuttuja herkästi reagoivia yhdisteitä, jotka vahingoittavat soluja. Kun aineenvaihdunta lakkaa, mikään elintoiminto ei enää korjaa syntyneitä vaurioita. Koska vähähappisessa ympäristössä näitä haitallisia reaktioita esiintyy vähemmän, karhukaiset pysyvät terveempinä.

Aktiivisessa vaiheessa olevien karhukaisten on havaittu yllättäen olevan varsin herkkiä elinympäristössä tapahtuville muutoksille. Niille esimerkiksi jo melko pienet lämpötilanvaihtelut voivat olla liikaa toisin kuin lepotilassa oleville yksilöille, jotka eivät välitä pakkasista eivätkä helteistä. Kryptobioosilla on siis ratkaiseva osuus karhukaisten menestyksessä. Asia kävi ilmi myös syksyllä 2007 tehdyssä kokeessa, jossa kahden lajin edustajia lähetettiin avaruuteen satelliitin mukana.

Useimmat maapalloa 258–281 kilometrin korkeudessa kiertäneet karhukaiset olivat elossa, kun ne palasivat maanpinnalle. Ne olivat siis kestäneet matkantekoa tyhjiössä ja hyvin vaarallisissa säteilyolosuhteissa. Osa niistä oli pysynyt hengissä, vaikka ne olivat altistuneet noin tuhat kertaa niin voimakkaalle ultraviolettisäteilylle kuin maapallolla. Hämmästyttävintä oli kuitenkin ehkä se, että monet avaruuslennon tehneistä yksilöistä pystyivät yhä lisääntymään säteilyvaurioistaan huolimatta.

Sitkeähenkisyyden perustaa tutkittaessa on paljastunut, että karhukaisten kuivuessa niiden soluja suojaa sienissä ja joissain hyönteisissä esiintyvä trehaloosi-niminen sokeri. Se on ilmeisesti tässä tapauksessa mitä oivallisin veden korvike.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: