Kosteus kutsuu sokeritoukan kylppäriin

Miksi sokeritoukka viihtyy kylppärissä?

Useimmat meistä ovat nähneet sokeritoukkia kylpyhuoneen lattialla ryömimässä turvaan viemäriin. Mutta mikä sokeritoukka on? Ja miksi se viihtyy kylpyhuoneessa?

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Sokeritoukkia esiintyy kylpyhuoneessa, kodinhoitohuoneessa tai kellaritiloissa yksinkertaisesti siksi, että siellä on useimmiten sopivan lämmintä ja kosteaa.

Vanhan uskomuksen mukaan sokeritoukkien ilmaantuminen on merkki kylpyhuoneen tai muun tilan likaisuudesta. Se ei pidä paikkaansa, vaikka toki sokeritoukkaa houkuttelevat muun muassa lattiakaivoon päätyneet hiukset ja karvat.

Sokeritoukka on nälkäinen ja harmiton

Sokeritoukalle kelpaa ruoaksi karvojen ja irronneen ihosolukon lisäksi melkein mikä tahansa tärkkelyspitoinen, kuten leivänmurut, ja moni muukin.

Sokeritoukka onkin vahingollisempi keittiössä tai kirjahyllyssä kuin kylpyhuoneessa. Se pystyy myös hajottamaan selluloosaa ja tapettiliisteriä, kirjojen sidontaan käytettävää liimaa, homeista paperia ja jopa valokuvia.

Sokeritoukka on kuitenkin oikeastaan melko harmiton. Se ei pure, ei pistä eikä levitä tauteja. Sen torjunta tapahtuu tehokkaimmin tuulettamalla niin, että kylpyhuoneen kosteus pysyy kyllin alhaisena.

Sokeritoukka kuuluu vanhimpiin hyönteisryhmiin

Noin sentin pituiseksi kasvava hopeanhohtoinen sokeritoukka kuuluu toukkasukahäntäisten lahkoon, joka on vanhimpia hyönteisryhmiä. Sen ominaisuudet, muun muassa takaruumiin kolme pitkää sukasta, ovat säilyneet muuttumattomina lähes 400 miljoonaa vuotta.

Se on muun muassa edelleen siivetön, sillä hyönteisille ei ollut kehittynyt siipiä, kun sokeritoukkien esivanhemmat nousivat ensimmäisten joukossa merestä maalle.

Sokeritoukan elämä alkaa maasta

Pitkällisten soidinmenojen päätteeksi koiras laskee siittiöitään maahan pieninä paketteina, jotka naaras ottaa sisäänsä. Siitä alkaa uuden sukupolven hidas kehitys.

1: Parittelun jälkeen naaras laskee yleensä 50–60 munaa pieniin maanrakoihin.

2: Munista kuoriutuu 2–8 viikon päästä toukkia, jotka ovat pieniä kalpeita kopioita täysikasvuisista.

3: Toukat luovat nahkansa monta kertaa kasvaessaan. Uusi nahka on aina edellistä tummempi.

4: Sokeritoukat ovat täysikasvuisia kolmen vuoden iässä. Ne voivat elää jopa 8-vuotiaiksi.

Sokeritoukka, lutikka ja pölypunkki mönkivät kodissasi

Sokeritoukka ei ole ainoa kodissasi viihtyvä ötökkä. Lue alla olevasta artikkelista lisää näistä alivuokralaisista, jotka tärvelevät elintarvikkeita, heikentävät puurakenteita ja herkuttelevat vuokraisännällään:

Sokeritoukat sisällä ja ulkona

Useimmat sokeritoukat elävät kosteassa maassa. Muutama laji, kuten tavallinen sokeritoukka ja sen sukulainen uunitoukka, hakeutuvat kuitenkin mielellään ihmisasuntojen lämpöön. Luonnossa niitä ei oikeastaan enää esiinny.

Sokeritoukalle kelpaa ateriaksi vaikka vessapaperi.

Tutki merien syvyyksiä ja kaukaisia galakseja.

3 nroa Tieteen Kuvalehteä 9,90. Napsauta tästä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: