Kaskaiden ääni sattuu korviin

Kaskaiden ääni ihmetyttää aina, kun olen etelänlomalla. Miten niin pieni eläin voi saada aikaan sellaisen metelin?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kaskaat ovat kovaäänisimpiä hyönteisiä. Kun koiraskaskaat ilmoittavat laulullaan naaraille olinpaikkansa, niiden äänenvoimakkuus nousee jopa 90 desibeliin, ja ääni kuuluu 800 metrin päähän. Australialaisen Cyclochila australasiae-lajin laulun on mitattu kaikuvan jopa 120 desibelin voimalla, joten se voi tuntua kipuna ihmisen korvissa. Myös monet lintulajit häiriintyvät kaskaiden laulusta. Metelin on havaittu häiritsevän kaskaitakin, sillä usein koiraat itsekin peittävät kuuloelimensä. Kaskaat tuottavat laulunsa takavartalossaan sijaitsevien lihasten avulla. Kaskaiden takaosassa on kaksi rumpua muis-tuttavaa elintä, joista lähtee voimakas ääni, kun niihin kiinnittyneet lihakset jännittyvät. Ääntä voimistaa vielä siivissä oleva kalvo, jonka ansiosta koko hyönteinen toimii vahvistimena. Jokaisella lajilla on oma tapansa laulaa. Lauluäänen taajuus ja voimakkuus riippuvat lämpötilasta ja vuorokaudenajasta. Jotkin kaskaat laulavat vain hämärässä ja hiljaa, toiset taas täyttävät päivän kuumimmat tunnit konsertillaan.

Viihdyttävää ja opettavaista lukemista koko perheelle

3 nroa Tieteen Kuvalehteä 9,90. Napsauta tästä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: