Kansainvälisen Dikika-hankkeen tutkijaryhmä teki yllättävän löydön Etiopian koillisosassa sijaitsevan Afarin alueen kaivauksissa: kahdessa noin 3,4 miljoonaa vuotta vanhassa eläimen luussa oli selviä merkkejä siitä, että ihmisen esivanhemmat olivat käyttäneet teurastaessaan kivityökaluja noin 800 000 vuotta aiemmin kuin on oletettu.
Uusi löytö viittaa siihen, että työkalujen käyttöä ei keksinytkään Homo habilis eli käteväihminen, vaan kunnia kuuluu etelänapinoihin kuuluvalle Australopithecus afarensikselle. Tunnetuin A. afarensis -fossiili on vuonna 1974 löydetty Lucyksi nimetty naaras. Eläinten luut kaivettiin esiin vain parinsadan metrin päässä siitä paikasta, josta vuonna 2000 löydettiin 3,3 miljoonaa vuotta sitten eläneen nuoren afarinetelänapinan fossiili. Sitä tutkijat alkoivat kutsua Selamiksi, Lucyn lapseksi.
Tähän asti on oletettu, että A. afarensis söi pääasiassa kasviksia. Etelänapinoita ei myöskään ole aiemmin yhdistetty työkalujen käyttämiseen. Dikika-hankkeen johtaja, Kalifornian tiedeakatemiassa San Franciscossa työskentelevä antropologi Zeresenay Alemseged on sitä mieltä, että oppikirjat pitää nyt kirjoittaa uusiksi.
Hän ei uskalla arvailla, millaista lihaa A. afarensikset söivät, mutta toinen löydetyistä luista oli puhvelinkokoisen eläimen kylkiluu, toinen taas oli peräisin vuohenkokoisen eläimen lonkasta. Luissa on kiven aiheuttamia jälkiä. Kivityökaluilla on raavittu lihaa irti ja yritetty päästä käsiksi luuytimeen.
Lucy ja hänen lajitoverinsa elivät Afarin alueella nykyisessä Etiopiassa. Sieltä löydettiin myös luut, joissa on jälkiä kivisistä työkaluista.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.