Tunturihaukka menee jäitse merelle

Grönlannissa tyypillinen maalintu voi suunnata talvisaikaan ulapalle.

Satelliitti­seuranta paljasti, että osa tunturihaukoista siirtyy talvisin merijään reunalle.
Cal Sandfort/The Peregrine Fund
Satelliitti­seuranta paljasti, että osa tunturihaukoista siirtyy talvisin merijään reunalle.

Vakiintuneen käsityksen mukaan nekin jalohaukat, jotka saalistavat merellä, pysyvät aina rannikon tuntumassa. Kansainvälinen tutkimus, johon osallistui muun muassa brittiläisen Oxfordin yliopiston lintuasiantuntijoita, asettaa sen kuitenkin kyseenalaiseksi. Satelliittipaikantimet paljastivat nimittäin, että osa Grönlannin tunturihaukoista siirtyy talveksi rannalta kiinto- tai ajojäälle.

Seurattavat 48 lintua valittiin kolmesta eri grönlantilaispopulaatiosta: luoteisesta (Qanaaq), läntisestä (Kangerlussuaq) ja itäisestä (Ittoqqortoormiit). Jatkuvatoiminen paikannin antoi ajantasaista tietoa kunkin yksilön liikkeistä eri päivinä. Kun seuranta-aineisto eriteltiin, selvisi, että jotkin tunturihaukat hakeutuivat talveksi avomerelle, missä niiden oli helpompi saalistaa esimerkiksi vesilintuja.

Pyyntialueen laajuudessa suuria eroja

Tutkimus valotti myös saalistusreviirien kokoa eri vuodenaikoina. Lintujen muuttokäyttäytyminen osoitti niiden pyyntialueen kasvavan huomattavasti kylmänä vuodenaikana.

Läntisen populaation linnut tarvitsivat talvella jopa 6 657 neliökilometrin saalistus­reviirin, kun se pienimmillään oli vain 383 neliö­kilometriä. Sen sijaan itäisen kannan tunturihaukoilla vaihteluväli oli 26 810 neliökilometristä 63 647 neliökilometriin. Minkään muun petolintulajin ei ole aiemmissa tutkimuksissa todettu hankkivan ravintoaan talvisin yhtä laajalta alueelta.

Punaiset pisteet näyttävät neljän haukan liikkeet kuukauden aikana.

1. Lokakuu 2004. Seurattavat linnut eivät tunteneet tarvetta poistua rannikolta.

2. Helmikuu 2005. Osa linnuista siirtyi avoveden reunustamille kiinto- ja ajojäille.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.