Madagaskarista löytyi pieni, noin kaksi senttiä pitkä sammakko, kun Italiassa Torinossa sijaitsevan luonnontieteellisen museon biologit olivat tutkimassa saaren luontoa. Uusi sammakko on saanut nimekseen Blommersia angolafa.
Blommersia angolafa -sammakkolajin koiras.
Lajin lisääntymisessä havaittiin yllättävä seikka. Naaras laskee munansa maassa lojuviin lakastuneisiin palmulehtiin, joiden reunat ovat käpertyneet ylöspäin. Koska lehtiin kertyy vettä, nuijapäät kehittyvät täysikasvuisiksi ikään kuin yksityisessä uima-altaassa. Blommersia angolafa on maailman noin 6 600 tunnetusta sammakkolajista ainoa, jonka on todettu käyttävän kasvatusaltaita lisääntymisessään.
Blommersia angolafa -sammakkolajin naaras.
Biologit tarkkailivat ennen tuntematonta sammakkolajia pitkän aikaa sadekaudella. Blommersia angolafa -sammakkojen pituus kuonosta pyrstöön on vain 17–21 millimetriä. Lajin naaraat ovat tummanruskeita ja koiraat kirkkaankeltaisia. Sekä naaraalla että koiraalla on ihossaan sinertäviä täpliä.
Sammakko laskee 2–10 munaa lehteen. Nuijapäät varttuvat tässä tekolammessa.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.