Euroopan avaruusjärjestön Esan Herschel-avaruusteleskooppi on ottanut uuden kuvan kuuluisista ”Luomisen pilareista”. Luomisen pilarit ovat osa 6 500 valovuoden päässä sijaitsevaa Kotkasumua, jonka alueella syntyy runsaasti uusia tähtiä. Sumu on helposti nähtävissä pienelläkin teleskoopilla, mutta siitä tuli toden teolla tunnettu vasta vuonna 1995, kun Hubble-teleskooppi otti sittemmin erittäin tunnetuksi tulleen kuvan kohteesta, joka nimettiin Luomisen pilareiksi, ”Pillars of Creation”.
Pilarit ovat suuren Kotkasumun muutamien valovuosien pituisia pöly- ja kaasuhaaroja. Niihin kohdistuu voimakas ultraviolettisäteily Kotkasumua ympäröivän tähtijoukon kuumista tähdistä. Säteily on niin voimakasta, että se asteittain haihduttaa vetykaasua pilareista, jotka siksi ovat nopeasti hajoamassa.
Pilareissa on kuitenkin tiiviitä "kaasumöykkyjä", jotka ajan mittaan saattavat kehittyä tähdiksi. Myös nämä kaasutiivistymät ovat kuitenkin alttiina voimakkaalle höyrystymiselle, ja siksi niitä kutsutaan englanniksi nimellä Evaporating Gaseous Globule eli EGG.
Hubble ei aikoinaan pystynyt näyttämään, onko näiden kosmisten "munien" sisällä mahdollisesti syntyviä tähtiä. Hubble kuvaa näkyvän valon alueella, ja näkyvä valo ei pääse tunkeutumaan niiden tiiviiden ja tummien pölypilvien läpi, jotka osittain peittävät munat.
Nyt Herschel-teleskooppi on paikannut tämän puutteen näyttämällä pilarit infrapunavalossa. Infrapunavalo läpäisee helposti pölypilvet, ja näin tähtien muodostumista voidaan seurata aivan läheltä.

Vanhassa Hubblen kuvassa (oik.) tummina näkyvät pilarit hehkuvat nyt Herschelin infrapunakuvassa (vas.) vaaleina infrapunalämpösäteilynsä ansiosta. Lähde: Esa/Nasa
Höyrystyminen on voimakkainta pilarien huipulla, missä useat "munat" ovat irtautumassa kokonaan pilareista. Siellä höyrystyminen saattaa olla jopa niin rajua, että se pystyy tuhoamaan kosmisia munia ennen kuin ne ehtivät kehittyä tähdiksi ja planeettajärjestelmiksi.
Ovatko pilarit jo kadonneet?
Kotkasumun kaukaisen sijainnin vuoksi näemme sen sellaisena, kuin se oli 6 500 vuotta sitten – parituhatta vuotta ennen ensimmäisen pyramidin rakentamista. Sen jälkeen on voinut tapahtua paljon, ja vuonna 2007 tutkijat esittivät uuden teorian, joka perustui Spitzer-infrapunateleskoopin mittauksiin. Tutkijat arvelevat pilarien tuhoutuneen noin 6 000 vuotta sitten, koska niiden lähellä räjähti supernova. Varmaa tietoa tästä tapahtumasta saamme odottaa vielä muutamia satoja vuosia.

Spitzerin kuva Kotkasumusta vuodelta 2007. Pilarit siintävät kuvan oikeassa kulmassa. Vasemmalla olevan vihreän kaasupilven muoto näyttää olevan läheisen supernovan sokkiaallon synnyttämä. Sokkiaalto voi myöhemmin koitua pilarien tuhoksi. Lähde: Nasa/JPL
Spitzer osoitti nimittäin, että pilarien naapurissa on suuri kaasupilvi, jossa näkyy selvästi supernovaräjähdyksen vaikutus. Kun supernova räjähtää, siitä sinkoaa kaasumassoja, jotka liikkuvat useiden tuhansien kilometrien sekuntivauhdilla joka suuntaan. Tämä kaasu voi sitten tönäistä niitä Kotkasumun pölypilviä ja pilareita, joissa uudet tähdet muodostuvat. Koska Kotkasumussa on ainakin 20 hyvin suurta ja kuumaa tähteä, on vain ajan kysymys, milloin jokin niistä räjähtää.
Supernovan valo on hyvinkin voinut saapua Maahan parituhatta vuotta sitten, jolloin tuon ajan ihmiset ovat nähneet epätavallisen kirkkaan tähden syttyvän taivaalla. Tuho, jonka räjähdys on aiheuttanut sumussa, nähdään kuitenkin vasta kaukana tulevaisuudessa.
Joka tapauksessa Kotkasumu osoittaa, että uusien tähtien muodostaminen ei ole mikään helppo tehtävä. Oma Aurinkomme on syntynyt 4,6 miljardia vuotta sitten kaasusumussa, joka muistuttaa Kotkasumua, joten meillä on ollut onnea, kun olemme selvinneet hengissä tästä rajusta syntyprosessista.


































Kommentti: Kirjaudu sisään tai luo uusi käyttäjä niin voit lähettää kommenttisi