Kukaan ei enää epäile, etteikö Marsissa olisi jäätä. Navoilla on nähtävissä metrien paksuisia valkoisia jääkenttiä. Marsissa näyttää kuitenkin olevan muutakin kuin napajäätä. Mars Reconnaissance Orbiter -luotain on löytänyt jäätä myös huomattavan kaukaa navoilta. Maapallolla vastaavat leveysasteet kulkevat suunnilleen Etelä-Euroopan korkeudella.
Jäät sijaitsevat useiden satojen metrien syvyydessä Deuteronilus Mensae -nimisellä alueella, joka sijaitsee 42. leveysasteen tienoilla pohjoisella pallonpuoliskolla. Alue on geologisesti hyvin mielenkiintoinen, sillä se rajoittuu toisaalta kauan sitten muodostuneeseen kraatterivyöhykkeeseen ja toisaalta alavaan Vastitas Borealis -tasankoon, joka ilmeisesti oli kaksi miljardia vuotta sitten meren peitossa.
Pinnalta Deuteronilus Mensae on sekoitus kallioita, rotkoja ja tasankoja. Mars Reconnaissance Orbiter bongasi sen uumenissa olevat jääesiintymät erikoistutkalla.
Pinnanalaisia jääesiintymiä (sininen). Tutkalla tutkitut alueet (keltainen).
Jäätä on ilmeisesti todella runsaasti. Esiintymät ulottuvat useiden satojen neliökilometrien laajuiselle alueelle. Erityisen paljon jäätä on kraatterien, laaksojen ja jyrkänteiden alapuolella. Tutkijat uskovat, että seutu on muinoin ollut kokonaan jään peitossa ja kun jää on sittemmin kuivina kausina haihtunut, sitä on jäänyt vain erityisen suojaisiin kohtiin.
Mars Reconnaissance Orbiterin löytämät jääesiintymät piilevät satojen metrien syvyydessä satojen neliökilometrien alueella. Tässä tutkakuvaa esiintymistä, joiden sijainti on 42,2 astetta pohjoista leveyttä ja 24,7 itäistä pituutta.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.