Luotain tutkii Merkuriusta

Lähimpänä Aurinkoa kiertävän planeetan pintaa kartoitetaan 36 vuoden tauon jälkeen

Messengerin kamerat kuvaavat yksityiskohtaisesti Merkuriuksen pintaa. Alla on yksi ensimmäisistä planeetan kiertoradalta otetuista kuvista.
messenger/NASA
Messengerin kamerat kuvaavat yksityiskohtaisesti Merkuriuksen pintaa. Alla on yksi ensimmäisistä planeetan kiertoradalta otetuista kuvista.

Messenger on asettunut Merkuriuksen kiertoradalle. Tämä Nasan luotain lähettää maaliskuuhun 2012 asti tietoja Aurinkokunnan sisimmästä planeetasta. Niistä saadaan vastauksia kysymyksiin, joita on herännyt sen jälkeen, kun Mariner 10 lensi planeetan ohi vuonna 1975.

Vuonna 2004 laukaistu Messenger ohitti Venuksen kaksi ja Merkuriuksen kolme kertaa, ennen kuin se asettui Merkuriuksen kiertoradalle lähes kahdeksan miljardin kilometrin pituisen matkan jälkeen. Jokainen kierros soikealla radalla kestää 12 tuntia, ja kierroksellaan Messenger käy 200 kilometrin päässä planeetan pinnasta.

Valkoinen kraatteri on nimetty säveltäjän mukaan Debussyksi.

Luotaimessa on seitsemän erilaista instrumenttia. Yksi niistä on laserlaite, joka mittaa etäisyyttä pintaan. Tulosten pohjalta planeetasta voidaan laatia korkeuskartta. Muut kojeet selvittävät Merkuriuksen kamaran kemiallista koostumusta ja mittaavat painovoimakenttää ja magneettikenttää. Laitteita suojaa Auringolta 4,6 neliömetrin laajuinen aurinkovarjo. Ilman sitä ne altistuisivat jopa 450 asteen lämpötilalle.

Mariner 10 kuvasi 1970-luvun ohilennoillaan 45 prosenttia Merkuriuksen­ pinnasta. Messenger havainnoi tuolloin huomiotta jääneitä alueita, jotta käsitys planeetan geologisesta historiasta täsmentyy ja sel­viää, onko napaseutujen kraattereissa jäätä.

Luotain kiertää planeettaa soikeaa rataa pitkin. Kierros kestää aina 12 tuntia.

Mariner 10:n mittaukset osoittivat, että Merkuriuksella on Maan tavoin magneettikenttä, jota taas Marsilla ja Venuksella ei ole. Kun Messengerin laitteet paljastavat Merkuriuksen raskaan ytimen koon ja koostumuksen, saadaan todennäköisesti selville, miten magneettikenttä on muodostunut. Messenger kartoittaa myös Merkuriuksen kaasu­kehän ylintä osaa, niin sanottua eksosfääriä.

Mittaukset tuovat roppakaupalla uutta tietoa Merkuriuksesta, mutta lisäksi ne valottavat myös muiden Aurinkokunnan planeettojen syntyä ja kehitystä.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.