Kuun historia ikuistui kuoppiin

Lunar Reconnaissance Orbiter -luotain paljasti, miten Maan kiertolainen sai pinnanmuotonsa.

Laser Altimeter -lasermittari on kartoittanut Kuun pinnasta noin 5 200 kraatteria, jotka eivät näy tai näkyvät vain osittain tavallisissa kuvissa.
NASA
Laser Altimeter -lasermittari on kartoittanut Kuun pinnasta noin 5 200 kraatteria, jotka eivät näy tai näkyvät vain osittain tavallisissa kuvissa.

Kuun kraatterit on saatu kartoitetuksi hyvin tarkkaan. Nasa on käyttänyt hyväkseen kesällä 2009 laukaistun yhdysvaltalaisen Lunar Reconnaissance Orbiter -kuuluotaimen varustukseen kuuluvaa lasermittaria. Laser Altimeter -nimisellä mittauslaitteella on saatu selville eri paikkojen väliset korkeussuhteet. Näiden tietojen pohjalta on ollut mahdollista laatia aivan uudenlainen kuukartta, joka valaisee myös Maan kiertolaisen menneisyyttä.

Kuun kraatterit ovat syntyneet, kun sen pintaan on iskeytynyt erikokoisia kosmisia kappaleita. Joissain tapauksissa samaan kohtaan on osunut useita meteoreja eri aikoina. Näin on muodostunut päällekkäisiä ja limittäisiä kuoppia. Koska joillain alueilla uudet kraatterit ovat korvanneet vanhemmat, käsitys siitä, miten Kuun pinta on saanut nykymuotonsa, on ollut melko summittainen. Yhdysvaltalaisen Brownin yliopiston geologian professori James Head on selvittänyt tuoreiden tietojen avulla, että Kuuta moukaroi 3,8 miljardia vuotta sitten koko joukko suuria meteoreja, mutta sen jälkeen Kuun pintaa ovat muovanneet paljon pienemmät kappaleet.

Kuuhun iskeytyi 3,8 miljardia vuotta sitten suuria meteoreja. Yksi niistä sai aikaan Mare Orientale -tasangon.

Tutkimusten mukaan kaksi Kuun aluetta – Maahan näkyvän puolen eteläosa ja Maahan näkymättömän puolen pohjoisosa – ovat säästyneet pahimmalta meteori­sateelta. Näillä alueilla Kuun pinta on suhteellisen tasainen. Head ja hänen tutkija­toverinsa pitävätkin Kuun Maahan näkyvän puolen eteläosaa sopivana laskeutumispaikkana, jos miehitetty kuulento toteutuu. Sieltä voitaisiin saada Kuun varhaisvaiheita valottavia näytteitä.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.