Tähän asti avaruusturismi on tarkoittanut lyhyttä pyrähdystä painottomuudessa. Pian tarjolla voi olla pidempiäkin kosmisia lomaelämyksiä. Venäläisyritys Orbital Technologies aikoo lähettää Maata kiertävälle radalle oman avaruusaseman, jossa on tilaa seitsemälle hengelle. Tavoitteena ei ole tieteellinen tutkimus, kuten aseman nimikin kertoo: Commercial Space Station (CSS) eli kaupallinen avaruusasema.
Yritys ei tarjoa kuljetusta kiertoradalle ja takaisin Maahan, mutta ainakin venäläisillä Sojuz- tai kiinalaisilla Shenzhou-raketeilla voidaan tehdä myös turistimatkoja. Tulevaisuudessa voidaan ehkä käyttää eurooppalaisia tai yhdysvaltalaisia avaruussukkuloita.
Sviitti kiertoradalla. Avaruushotellin huoneissa on oma WC, suihku ja pienoiskeittiö.
Avaruushotelli on tarkoitus sijoittaa alle sadan kilometrin päähän Kansainvälisestä avaruusasemasta ISS:stä. Siten sitä voidaan tarvittaessa käyttää avaruusaseman miehistön väliaikaisena majoituspaikkana esimerkiksi onnettomuuden sattuessa.
CSS saattaa pian saada myös kilpailijoita. Ainakin yksi yhdysvaltalainen ja yksi espanjalainen yritys ovat ilmoittaneet suunnittelevansa kaupallista avaruusasemaa.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.