Pohdinta vaatii kahta aivojen osaa

Britanniassa on paikannettu aivojen pohdintakeskukset.

Kaksi aivojen aluetta vaikuttavat siihen, miten paljon kukin pohdiskelee asioita.
teve Fleming/UCL
Kaksi aivojen aluetta vaikuttavat siihen, miten paljon kukin pohdiskelee asioita.

Kyky havainnoida omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan on tärkeää, jotta saa muodostetuksi käsityksen itsestään ja ympäristöstään. Stephen M. Fleming ja hänen kollegansa Lontoon University Collegesta ovat paikantaneet aivoista tällaista pohtimista ohjaavat alueet.

Toinen alueista sijaitsee etumaisena otsalohkon harmaassa aineessa. Se on hyvin kehittynyt pohdiskelijoilla ja pieni niillä, jotka eivät ajattele asioita kovin perusteellisesti. Toinen alue on keskellä takaraivolohkoa. Se taas on sitä pienempi, mitä enemmän ihminen ajatuksiaan erittelee.

Alueet vaikuttavat ilmeisesti arvostelukykyyn ja todistajanlausunnon luotettavuuteen, koska ilman pohdinnan tuomaa itsekritiikkiä lausunto voi olla hätiköity.

Kohdat löydettiin testissä, jossa koehenkilöiden aivoja skannattiin magneettikuvauslaitteella, kun he ensin arvioivat kahden näköhavainnon välistä eroa ja sitten pohtivat, miten varmoja he olivat kannastaan.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.