Luvut kiehtovat jo pikkulapsia

Lapsi oivaltaa laskemisen periaatteen jo puolitoistavuotiaana

18 kuukauden ikäinen lapsi on jo oivaltanut, mistä laskemisessa on kysymys.
University of Queensland - Virginia Slaughter
18 kuukauden ikäinen lapsi on jo oivaltanut, mistä laskemisessa on kysymys.

Australialaisista, brittiläisistä ja japanilaisista tutkijoista koostuva ryhmä on selvittänyt, milloin ihmisen lasku­taito alkaa kehittyä. 15 kuukauden ikäiset eivät luvuista piittaa, mutta 18-kuukautisia laskeminen jo kiinnostaa.

Matemaattista kiinnostusta tutkittiin näyttämällä eri-ikäisille lapsille kaksi versiota samasta videosta. Toisessa versiossa näytettiin kuusi värikästä kalaa ja käsi, joka osoitti vuoron perään kutakin kalaa samalla, kun ääni laski yhdestä kuuteen. Toisessa versiossa ääni laski yhdestä kuuteen, mutta käsi osoitti vain kahta kalaa.

15 kuukauden ikäiset olivat yhtä yhtä kiinnostuneita molemmista versioista, kun taas 18-kuukautiset katsoivat mieluummin filmiä, jossa sekä käsi että ääni laskivat oikein. Tutkijat tulkitsevat tuloksia niin, että 18 kuukauden ikäinen jo tajuaa laskemisen periaatteen.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.