14.12.2011.
Mikä avaruussukkula päätti Nasan sukkulaohjelman 2011? Testaa tietosi vuoden 2011 tapahtumista. Voit myös haastaa ystäväsi visaan. Uskallatko ottaa riskin?
04.08.2011.
Olen nähnyt kuvia jäävuorista, joiden läpi vesi pääsee kulkemaan kuin sillan ali. Miten nämä reiät syntyvät?
TK nr. 11/2011 s. 64-71.
Elohopealle on keksitty vuosisatojen
kuluessa koko joukko käyttökohteita.
Pian siitä voi tulla ensimmäinen alkuaine, jonka käytöstä luovutaan. Nestemäisestä metallista halutaan eroon, sillä sen
myrkyllisyys jättää hyödyt varjoonsa.
26.04.2011.
Vedenalainen tulivuorenpurkaus voi tuhota laavavirroillaan merenpohjan eliöt. Muutaman kuukauden kuluttua elämä alkaa kuitenkin palata alueelle.
20.04.2011.
Vuosi sitten Meksikonlahdella valui mereen ennätysmäärä öljyä, kun sattui yksi historian pahimmista ympäristökatastrofeista. Seuraavalla kerralla onnettomuuden jälkiä osataan puhdistaa paremmin. Tässä esitellään seitsemän tapaa siivota öljyä.
20.04.2011.
Eri puolilla maailmaa on tapahtunut satoja onnettomuuksia, joissa säiliöaluksista tai porauslautoilta vuotanut öljy on saastuttanut merta ja rannikkoja. Puhdistustyö on hidasta, ja pahimpien turmien jälkiä siivotaan yhä.
20.04.2011.
Aerogeeli on erittäin huokoista ja erittäin kevyttä ainetta, jota Nasa on käyttänyt muun muassa kosmisen pölyn keräämiseen avaruudessa. Siinä on jopa 99 prosenttia tyhjää tilaa, joka voi imeä öljyä vedestä.
20.04.2011.
Merissä elää bakteereja, jotka käyttävät ravinnokseen öljyn sisältämiä hiilivetyjä. On myös kehitetty muuntogeenisiä bakteerikantoja, jotka syövät öljyä hanakasti. Niitä ei tosin ole testattu käytännössä.
20.04.2011.
Kemikaaleilla voidaan vähentää öljyn pintajännitystä niin, että öljylautta pilkkoutuu pieniksi pisaroiksi ja hajoaa veteen.
20.04.2011.
Kun öljy on asettunut veden pinnalle tietyn paksuiseksi kerrokseksi eikä siihen ole sekoittunut liikaa vettä, se voidaan sytyttää palamaan. Sytytykseen käytetään avuksi erilaisia palavia nesteitä ja joskus pommeja.
20.04.2011.
Norjan teknis-luonnontieteellisen yliopiston opiskelijat ovat kehittäneet imurin rannoille huuhtoutuneen öljyn siivoamiseen. Se on suhteellisen kevyt ja helppo käsitellä. Öljyn päälle levitetään esimerkiksi puuhaketta, jonka imuri imee sisäänsä.
20.04.2011.
Öljyvuodon sattuessa ensimmäisenä onnettomuusalue eristetään puomeilla. Ne ovat yleensä muovisia, joskus jopa kaksi metriä korkeita kellukkeita, jotka ketjutetaan niin, että ne ympäröivät öljylautan ja estävät sitä leviämästä. Puomien sisään jäänyt öljy poltetaan tai kerätään talteen. Yleensä siinä on niin paljon vettä, että sitä ei voida käyttää.
20.04.2011.
Öljylautassa uivat robotit vetävät perässään nanomateriaalista tehtyä liukuhihnaa, joka imee öljyä vedestä ja vie sen robotin sisään. Hihna voi imeä vedestä 20 kertaa oman painonsa verran öljyä.
20.04.2011.
Vuosi sitten Meksikonlahdella valui mereen ennätysmäärä öljyä, kun sattui yksi historian pahimmista ympäristökatastrofeista. Seuraavalla kerralla onnettomuuden jälkiä osataan puhdistaa paremmin.
TK nr. 18/2010 s. 40-47.
Satelliitit pitävät Maata silmällä herkeämättä. Ne näkevät pilvien liikkeet ja tuulien suunnan ja auttavat varautumaan niin hurrikaaneihin kuin helteisiinkin. Avaruudesta näkyy myös ympäristön tila usein selvemmin kuin Maan päältä.
07.03.2011.
Muutaman vuoden kuluttua autot ovat hiljaisia ja vähäpäästöisiä, ja niitä pitää tankata vain kerran viikossa.
04.03.2011.
Tutkijoiden matkat Papua-Uuden-Guinean vuoristoseuduilla poikivat muun muassa yhden uuden hiirisuvun.
18.01.2011.
Pakokaasujen johtaminen veteen kuormittaisi moottoria ja vedessä pakokaasuista muodostuisi saastevana.
25.12.2010.
20. huhtikuuta 2010: Yhdysvaltojen kaikkien aikojen pahin ympäristötuho tapahtui Meksikonlahdella, kun Deepwater Horizon -porauslautta upposi ja öljyä alkoi pulputa mereen.
TK nr. 11/2001 s. 36-45.
Sademetsiä ei voida pelastaa vaatimalla niitä suojelualueiksi. Ratkaisun avain on niissä asuvien ihmisten toimeentulon turvaaminen. Se on mahdollista, jos sademetsien asukkaat, ympäristöjärjestöt ja metsäyhtiöt ryhtyvät yhteistyöhön.
Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!